lauantai 8. maaliskuuta 2014

Jotkin kukat puhkeavat kukkaan keskellä talvea!

Sanotaan että narttukoiran luonne kasvaa ja kehittyy ensimmäisten juoksujen jälkeen, mutta meidän Nalan tapauksessa jotakin tapahtui toisten juoksujen kohdalla. Ehkä kysymys on juoksujen ajoittumisesta murrosikään tai ehkä se on vain se aikuistuminen ja pentuiän taaksejääminen.

Oli niin tai näin niin muutos koirassa on vain ja ainoastaan positiivinen. Olen aiemmin kirjoittanut koulutuksen mukauttamisesta koiran luonteen mukaan ja täällä on nyt yritetty myös elää näiden oivallusten mukaan.
Nalan oltua jopa hieman turhan vaatimaton ja miellyttämishaluinen, päätimme antaa sen kasvaa pahimman murrosiän myllerryksen yli melko lailla vapaan kasvatuksen mallin mukaan.  Nalan peruskoulutus on kuitenkin ollut sen verran intensiivistä ja harrastuksen päälajien perusasiatkin se jo osasi,   joten tulimme siihen tuloksiin ettei se niitä oppeja mihinkään muutamassa kuukaudessa hukkaa. 

Nalaa ei myöskään ole edes yritetty totuttaa olemaan yksin kotona työpäivän ajan. Olen ollut koko sen pentuajan kotona, joten äkillinen yksinjääminen tuntui välillä sitä järkyttävän. Onnekseni pystyin ottamaan sen töihin toimistokoiraksi, millä onkin ollut yllättäviä vaikutuksia.
Ensimmäinen asia jossa muutoksen huomasi olikin juuri tuo yksin jääminen. Nyt kun se on saanut olla niin paljon mukana, niin se ei olekaan sitten välillä yksin jäätyään tuhonnut yhtikäs mitään! Olisi voinut luulla että vaikutus olisi ollut täysin päinvastainen.

Toinen asia on ollut korvien asento. Nalan elekieli on ennen näyttänyt lähinnä kuuliaiselta korvien roikkuessa päätä myöten kuin patalaput, mutta nyt sen korvat ovat pääasiassa uteliaan odottavasti tötteröllä. 
Siitä on myös tullut hirmuisen ahne! Se söisi nykyään rajattomasti ihan mitä vain ja se on alkanut jopa kuolata. Tämä seikka antoi minulle itselleni sysäyksen ilmoittautua taas tokoon, koska suuresti  himoitun palkan avulla saan treenit paljon paremmin pysymään mielekkäänä ja iloisena tekemisenä koiralle eikä vain käskyttämisenä.

Nomen suhteen tämän uuden asenteen näkee Nalan suhtautumisessa riistaan. Ylösotot ovat nyt spontaaneja kaikelle nyt näytetylle riistalle ja innokkuus aivan eri luokkaa kuin aikaisemmin.

Tuntuu kuin Nala olisi aivan yhtäkkiä löytänyt itsensä. Odotamme koko perhe toimintatarmoa täynnä alkavaa harrastuskevättä! Saatatte tavata meidät myös taippareissa jos onni on myötä ilmoittautumisissa.