lauantai 7. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivä Nalan tapaan



Nalan perheessä itsenäisyyspäivää vietettiin melko perinteisissä merkeissä.
Aamulla lipun noston jälkeen ulkoiltiin koko perheen voimin ja kun luntakin oli aamulla tullut niin, että ruohonkorret vähän peittyivät niin olihan ne rattikelkat ja liukurit kaivettava esiin. Nalan mielestä mäessä vinhasti viipottavat pipojen tupsut olivat vallan vastustamattomia!
Suuremmilta onnettomuuksilta vältyttiin kutsumalla Nala yhteisestä hauskanpidosta vähän treenailemaan.
Emännän kanssa pidettiin ihan pienet Toko-treenit ja harjoiteltiin lähinnä puuhaamaan ilman nami-palkkaa.
Isännän ohjauksessa Nala pääsi toteuttamaan itseään Nomen muodossa.
Alkuun tehtiin pari kaksoismarkkeerausta ja lopuksi tuli vielä dameista tehty hakuruutu. Nalalla ei ole mitään vaikeuksia haun suhteen, joten treenin antina oli ehkä oppimista enemmän vain koiran mielen virkistys. Se kun niin pitää tuosta damien etsiskelystä.



Aamusella oli kinkku pistetty uuniin kypsymään ja sisälle tullessa vastassa olikin sen verran mehevät tuoksut, että kuola taisi valua muiltakin kuin Nalalta.
Kinkkuvahtina ja keittiöapulaisena Nala onkin mitä mainioin eikä lattialle tippuneista murusista tarvitse kyllä huolehtia.

Itsenäisyyspäivän hämärtyessä illaksi sytytettiin kynttilöitä ulos ja sisälle, valaistiin lippu kauniisti ja katettiin päivällisvieraille pöytää, mutta Nala se vain päivysti tunnollisesti keittiössä. Ainoastaan tietokoneelta kuuluva Tuntematon sotilas sai pyssyn paukkeineen keittiövahdin korvat välillä värähtelemään.

Palkkio kovasta työstä koitti viimein kun Nalan kuppiin ilmeistyi kukkurallinen annos kinkkua, kermakastiketta sekä joululaatikoita.
Juhlapäivän ilta kuluikin sitten niin koiralla kuin ihmisilläkin lähinnä ruokaa sulatellessa.
HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ KAIKILLE!


perjantai 15. marraskuuta 2013

Tokoilun väliaika-analyysi

Tokon tiimoilta Nalan kanssa on nyt päästy siihen pisteeseen, että olisimme periaatteessa valmiita kisaamaan.
Periaatteet ja käytäntö harvoin täysin kohtaavat ja niin on asian laita tässä meidän tokoilussakin.
Paikkamakuun suhteen olen erittäin luottavainen, sillä Nalahan pysyy paikallaan vaikka katoaisin näkyvistä tai välimatkaa olisi kuinka paljon tahansa. Tätä on sen kanssa hiottu ihan pennusta saakka, mutta asia mikä saattaa aiheuttaa päänvaivaa, on Nalan tapa vaihtaa hiukan asentoa keskivaiheilla. Tämä voisi teoriassa johtua hieman heikosta keskivartalon hallinnasta tai ehkä pitkästymisestä. Nala kuitenkin ulkoilee paljon vapaana erilaisissa maastoissa ja sen kanssa tehdään paljon pujottelua ja kieppejä verryttelynä ja leikkinä, joten lihashallintateoria on vähän heikolla pohjalla. Nyt opetin sen myös istumaan etutassut ilmassa kuin orava, minkä on myös tarkoitus parantaa lihashallintaa. Koiran ilmeestä päätellen se olisi suonut käskysanan olevan jotain muuta kuin orava, mutta minkäs teet.
Pitkästymisen eleet taas korjaantuisivat varmaan vireystilaa nostamalla, mutta tässä muodostuu haasteeksi Nalan luontainen kyky kytkeä päälle ja pois päältä ”työmoodi”, tuo metsälläkin tuiki tärkeä kyky levätä ja rauhoittua kun mitään ei tapahdu ja herätä sieltä räjähtävään toimintaan tilanteen niin vaatiessa. Ikävä kyllä Nala vaihtaa ”työmoodin” pois päältä kun se jätetään paikkamakuulle ja se siis lepää ja leväyttää itsensä mukavasti lonkalleen ja siitä vielä toiselle lonkalle jossain välissä.

Tämä työntekoon liittyvä asenne vaikuttaa myös kauniin ”tokomaisen” seuraamisen saavuttamisessa. Periaatteessa se seuraa ihan kivasti. Periaatteessa. Nala kuitenkin mieltää Tokon työksi kuten esimerkiksi Nomenkin. Nala on työkoira ja kahden FI KVA:n jälkeläinen ja kuten useimmille käyttölinjaisille labradoreille, työ on niille äärettömän tärkeä asia eikä sitä oteta kevyesti. Se siis keskittyy tekemään hommansa eli seuraamisen teknisesti mahdollisimman ”oikein” eikä niinkään kauniin innokkaasti tepsutellen.
Seuraamisen kanssa vielä harjoiteltavana asiana on myös palkattomuus ja yhdellä käskyllä seuraaminen kuvion loppuun saakka. Mutta periaatteessa seuraaminenkin liikkeenä on meillä hallussa.

Liikkeestä pysähtymisetkin Nala osaa, mutta niiden kanssa on pientä epävarmuutta vielä. Nala saattaa jäädä istumaan kun pitäisi mennä maahan. Tai mennä maahan kun piti istua. Pääsääntöisesti Nala tekee nämä yleensä oikein, mutta ei aina. Joten pientä hiomista on vielä edessä suoritusvarmuuden lisäämiseksi.

Luoksetulo Nalalla on varma. En sitten tiedä mitä tuomarit luoksetulossa arvostelevat, mutta en osaa kyllä mitään parannettavaa löytää vaikka kuinka hakisin.

Hyppy ja esteen taakse seisomaan jääminen on epävarmoin osuus kisoja ajatellen. Itse hyppääminen saattaa vaatia kaksoiskäskyä onnistuakseen ja esteen takana Nala saattaa tehdä jotain aivan muuta kuin pitäisi. Tämä johtuu vain silkasta harjoituksen puutteesta enkä koe siitä suurta murhetta, eihän meillä kiire mihinkään ole.

Labradorinnoutaja on aina valmis räjähtävään toimintaan?
Periaatteessa siis olisimme Nalan kanssa valmiita starttaamaan Tokossa, käytännössä harjoittelemme vielä vähän lisää.

Nomessa kuulemani ja näkemäni mukaan on myös jopa odottamattoman hyviä suorituksia sekä ylitettäviä haasteita, mutta niistä tarkemmin toiste. Pesunkestävä työkoira se kuitenkin selvästi on, vaikkei se tuolla sohvalla maaten siltä heti näytäkään.


lauantai 12. lokakuuta 2013

Kommunikoinnin haasteita

Mitä vähemmän lapsia, sitä paremmat kasvatusmetodit ja neuvot. Näinhän se monesti on, että ennen omia lapsia ei ymmärtänyt miksi vanhemmat toimivat kuten toimivat. Mitä enemmän niitä on kasvattanut, sen vähemmän on halua ihmetellä toisten vanhempien tekemisiä.
Sama pätee koirankoulutukseen. Samoin kun on erilaisia lapsia ja vanhempia niin on myös hyvin erilaisia koiria ja ohjaajia. Ja erilaisia tavoitteita ja lähtökohtia.
Onhan sillä nyt suurta merkitystä koulutuksen suhteen onko kyseessä kotikoira vähän boheemilla tyypillä, jonka sisustukseen kurajäljet sohvalla vähän niin kuin kuuluvat vai perfektionismiin taipuvan siivousfriikin tottelevaisuusvalio. Seuraaminen hihnassa tarkoittaa näille ihmisille varmasti melko lailla erilaista toimintaa.
Ja entäs koira? Se karvainen, nelijalkainen nisäkäs. Kyläkoirien ja susien sukua oleva opportunisti. Käyttötarkoituksestaan ja edes rodustaan riippumatta se on kuitenkin aina koira. Se ei ymmärrä yhteiskunnallisia ja sosiaalisia eroja eikä ihmisten puheenpälpätyksestä kuin muutaman sanan.

Olen ikäväkseni pistänyt merkille, että aivan vähän aikaa sitten ajattelin juuri niin kuin lapseton kasvatusneuvoja. Ihmettelin miksi kokeneetkaan ohjaajat eivät muuta tapojaan kouluttaa koiraa sen mukaan minkälainen koira heillä sattuu olemaan. Onhan aivan selvää, että koirien luonteissa on kuitenkin eroja myös saman rodun sisällä. On kovia, itsepäisiä, norsunnahkaisia ja itsetietoisia työmyyriä, jotka itsekin tietävät oman osaamisensa tason. On herkkiä, pehmeitä, jopa arkoja kyselijöitä jotka jähmettyvät vähän joka tilanteessa. On näitä ääripäitä ja sitten iso joukko jotain tältä väliltä. Lisätään siihen vielä työkoirien viettien voimakkuuserot, noutajien tapauksessa lähinnä riistavietti. Voisin vielä sekoittaa pakkaa miettimällä noiden adjektiivien määritelmiä, onhan kova ja pehmeä kuitenkin melko subjektiivisia määreitä, mutta jätetään se tällä kertaa.

Jopa koiraton ymmärtää tässä kohtaa, ettei kahta erilaista koiraa voi kouluttaa eikä kohdella samalla tavalla, ainakaan jos haluaa jotain tuloksia saada.
Jos kovaa itsetietoista työkoiraa kohtelet kuin pientä lasta ja tuet silloinkin kun ei tarvitse etkä tarjoa riittävästi haasteita harjoittelussa alkaa koira pitää sinua ehkä hieman yksinkertaisena tai ainakin kokee itse osaavansa paremmin. Herkemmän tapauksen kanssa liika määräävyys ja vaativuus saavat koiran epäilemään itseään ja varomaan virheitä.

Ihmettelin siis vasta-alkajan kaikkitietävyydessäni, että mikä siinä nyt muka on niin vaikeaa.
Jätin huomiotta yhden tärkeän asian, nimittäin ihmisen puhekielen. Me ihmiset olemme niin tottuneita turvaamaan laajaan äännevarastoomme, että jätämme muun kommunikaation huomiotta. Ihmisten keskinäisestä kommunikoinnista kuitenkin suurin osa on ei-verbaalista eli eleitä, ilmeitä ja äänenpainoja. Jos ei-verbaalinen ja verbaalinen kommunikaatio on ristiriidassa keskenään myös ihminen luottaa ei-verbaaliseen, saati sitten koira. Koiran ja ihmisen välisessä vuorovaikutuksessa sanat ovat vain pisara valtameressä, koira ei tuota sanan sanaa ja tulkitsee ihmistä pääasiallisesti tuon ei-verbaalisen viestinnän kautta. Pitäisi myös muistaa, että koira tulkitsee meitä kaiken aikaa eikä suinkaan vain koulutustilanteessa.
Ongelmia saattaa muodostua, koska ihmisen maneerit ja eleet ovat monesti tahdosta riippumattomia ja vaistomaisia. Ne peilaavat tunnetiloja, joita ei ollut tarkoitus näyttää ja saattavat olla opittuja tapoja, joita emme huomaa saati osaa itsekään tulkita ja muuttaa. Ja välillä vaikka ihminen jopa tiedostaisi eleensä ja kontrolloisi niitä, saattaa koira tulkita ne täysin eritavoin kuin olisi ollut tarkoitus. Voit vaikka hieman jännittyä noutajan ollessa palauttamassa damia, koska melko lähellä on toinen johon koira voisi vaihtaa ja kumarrut vähän eteenpäin koiraa kannustaaksesi. Koira alkaa hieman hidastaa ja epäröidä, koska se näkee vain jännityksen ja hieman painostavan eleen..

Erityyppinen esimerkki tulkintaristiriidoista sattui viime viikolla meidän pihalla. Esimerkkejä löytyisi varmasti melkein joka päivälle ja jokainen koiranomistaja on näitä varmasti kokenut. Mikään edellä mainitusta ei ole minulle mitään uutta eikä varmasti monelle muullekaan, mutta taas näitä oli aiheellista pohtia uudelleen.

Päätin opettaa vihdoin estehyppyä Nalalle vähän enemmän. Rakensin harjanvarresta, muovikuormurista ja hiekkalaatikon reunasta kotikutoisen esteen ja kutsuin koiran paikalle. Kutsuin koiran viereeni, kumarruin hieman etunojaan ja näytin kädelläni estettä ja sanoin ”hyppää”. Nala hyppäsi ja lähti viilettämään täyttä laukkaa kohti metsää. Huusin koiran takaisin ja ihmettelin mitä se mahtoi puuhata. Otettiin uudestaan ja valmistauduin pysäyttämään koiran heti esteen taakse. Taas lähti koira juoksuun ja varmasti kuulostin jo vähän kiukkuisemmalta kun huusin sitä pysähtymään. Hengittelin hetken, koska haluan harjoituksen pysyvän hauskana ja kevyenä varsinkin kun on uusi asia kyseessä. Valmistauduin olemaan oikein nopea ja käskyttämään ja palkkaamaan täsmälleen oikeaan aikaan. Nala näytti jo silminnähden onnettomalta ja yritin kuulostaa iloiselta. Koira lähti edelleen juoksuun, mutta hitaammin ja meni tämän jälkeen muutaman metrin päähän istumaan ja murjottamaan eikä suostunut enää tulemaan ollenkaan paikalle.

Tapahtumien kulku koiran näkökulmasta ei todellakaan auennut minulle heti, mutta suunnilleen näin siinä kävi. Koira tunnisti käskyn ja käsitti jopa omituisen esteen ylitettäväksi. Sen lisäksi se tunnisti elekielestäni etukumaran ja käden ojennuksen. Se luuli, että sitä lähetetään noutoon ja yritti lähteä etsimään kätkettyjä dameja metsästä. Yritysten edetessä se myös koki painostavaksi jännitykseni ja ärtymykseni sekä tuijotukseni kun yritin keskittyä palkkaamaan koiran heti sen ylitettyä esteen.
Ratkaisin ongelman pari päivää myöhemmin kotiäidin kekseliäisyydellä ja annoin lähes 6 vuotiaan tyttäreni opettaa Nalalle estehyppy. Aikaa meni sen verran, että sain melkein tiskikoneen tyhjennettyä kun ovelta kului pikkutytön iloinen huuto ”äiti, mä opetin Nalan hyppäämään, tuu kattomaan vaikka!” Niin se on helppoa tuo koiran kanssa kommunikointi, heittäydy lapsen ajatusmaailmaan ja olet suunnilleen samalla aaltopituudella koiran kanssa.

Koira yrittää tulkita ihmisen ristiriitaisia viestejä parhaan kykynsä mukaan.

torstai 10. lokakuuta 2013

Tokokurssin päätöspäivä

Tokokurssin päätöspäivä tuli meille vähän yllättäen tavallaan. Luulen että sama tunne on joskus koululaisilla kun kevätjuhla ja päättötodistusten jako on käsillä. Päivä on kyllä tiedossa, mutta sitten kun se on, niin tuntuu kuin se olisi vähän yllättänyt etkä ehtinyt ihan tehdä kaikkea mitä piti.

Alun perin olin ajatellut mennä tältä kurssilta suoraan ensimmäisiin kisoihin, mutta kohtalo suunnitteli paremmin. Parin ensimmäisen kerran jälkeen Nalalle iskivät juoksut, jotka kestivät hirveän kauan. Kolmatta viikkoa ellen nyt väärin laske. Sen jälkeen olikin tämä käärmeen kohtaaminen metsässä ja taas lähti koira lomalle. Nyt sitten vihdoin pääsimme mukaan treeneihin, kurssin viimeisiin.

Viimeinen tunti pidettiin möllitokona, enkä todella odottanut koiralta mitään. Mielenkiinnolla vain mietin, että millähän tasolla meidän tokoilu mahtaa kaikkien vaiheiden jälkeen ollakaan.
Nala hyppi hallille mennessä melkein seinille. En sen suuremmin sitten kuunnellut pisteytystä saati painanut mieleeni.

Paikkamakuussa Nala vastoin odotuksiani malttoi nätisti koko ajan, mutta palattuani nousi ennakoiden sivulle.
Seuraamiset sujui lähes moitteetta, mitä nyt takapään käyttöharjoituksia suositeltiin. Jopa jäävät Nala teki nätisti, vaikka en ollut edes varma tietääkö se mitä ollaan tekemässä. On se fiksu!
Fiksumpi kuin emäntänsä, sillä emäntä ei osaa uskoa koiraansa ja pilasi luoksetulon.
Nalahan tulee luokse lujaa ja suoraan tilanteessa kuin tilanteessa eli sille ei tarvitse kuin antaa lupa. Minä kuitenkin kutsuin, niiasin ja annoin käsimerkin, kaikki samaan aikaan. No, pitää harjoitella. Minun siis, koira kyllä osaa. Estehyppy nyt meni vähän niin ja näin, mutta sen harjoittelu on aivan alkutekijöissään. Labradorien tyyppivikana kun on huonot lonkat, niin pentua ei ole hyppyytetty.  Yli Nala meni silti ongelmitta, mutta este piti saada nuuskia ensin. Kuka sitä nyt tuntemattomaan hyppäisi.

Ryhmäliikkeiden ja yksilösuoritusten välissä käytiin pihalla kokeilemassa osaako Nala vielä temppuja joita on käytetty verryttelyliikkeenä. Hienosti osasi ja vauhtia riitti. Jalkojen välistä pujotteli niin nopeasti, että hyvä kun perässä pysyin kankeine koipineni.

Lopuksi vielä vähän juteltiin kurssista ja sovittiin, että ilmoittaudutaan Nalan kanssa vielä samalla kurssille uudelleen, kun oltiin nyt poissa suurimman osan kurssia. Sitten kun on ALO1 taskussa, niin siirrytään eteenpäin.
Luokalle siis jäätiin!

lauantai 28. syyskuuta 2013

Kohtaaminen kyyn kanssa

Meillä ei puolukoista ole yleensä niin kovin välitetty, mutta ajattelin että jos tänä vuonna muutaman rasian saisi pakkaseen ja vaikka vähän hilloa tekisi. Tiistaina oli hieno ilma ulkoilla kun aurinko paistoi ja oli reippaan raikasta hengitellä. Otin nuorimmaisen kiikkeriin matkarattaisiin ja koiran ja vähän vanhemman lapsen pistin tietysti kävelemään.
Meidän läheltä menee kiva pieni metsätie suoraan puolukkametsään, joskin siihen on ajettu suurta lekasoraa ja rattaiden työntäminen siinä on aika haasteellista. Ei kuitenkaan ollut tarkoituskaan mennä kovin pitkälle kun oli noita pieniä lapsia mukana.

Jäimme ihan tien varteen puolukoita popsimaan kun siihen niin mukavasti paisteli aurinko. Sivusilmällä tajusin Nalan haistelevan jotain ja hypähtävän sitten kauemmas ja siirtyvän muualle. En noteerannut tätä juuri mitenkään, koska labradorit nyt ei hypähtelisi??
Parin minuutin päästä vanhempi tyttäreni kiljaisi, että ”Äiti, täällä on ihan oikea käärme. Se on ihan oikea!” Otin muutaman askeleen lähemmäs ja näin tytön vieressä ruskean, sahalaitakuvioisen lieron. Se oli aika iso, noin pari senttiä halkaisijaltaan. Nalakin siihen touhotti katsomaan ja komensin kaikki kiireesti takasin tielle. Tyttö oli nähnyt käärmeen ojentaessaan kättään havainnut pään liikkeen. Ajattelin vain, että olipa hyvä tuuri kun se ei ehtinyt sentään purra ketään. Edellisyö oli ollut kylmä ja ilmat muutenkin viilenneet jotenkin kovin nopeasti. Kohmeinen käärme oli tullut aurinkoon sulattelemaan itseään.

Siirrähdimme hieman lähemmäs kotia ja mietin uskaltaisiko uudelleen metsään. Päätimme kokeilla uudelleen ja vannotin lapsia katsomaan tarkkaan mihin astuisivat. Silloin huomasin jotain hyvin erikoista ja huolestuttavaa. Nala istui metsässä. Nala ei todellakaan koskaan istuskele metsässä ja lisäksi se riiputti päätään. Karmea aavistus alkoi täyttää pääni ja kävelin katsomaan. Koiran kirsun vieressä kiilteli kirkas pisara ja kuono oli alkanut turvota. Epäilykseni osoittautui oikeaksi, käärme oli kuin olikin purrut koiraa!
Nala ei ollut edes vingahtanut enkä olisi osannut epäilläkään käärmettä ellei tyttö olisi sitä huomannut.

Koira ei kai saisi käärmeen pureman jälkeen kävellä, mutta eipä juuri ollut vaihtoehtoja. Ohjasin seurueemme takaisin kotiin pikavauhtia ja aloin soittelemaan eläinlääkärille. Sainkin soitella numeroita pitkän tovin läpi ennen kuin sain jonkun langanpäähän. Muistelin ettei kyypakkauksen tablettia saa antaa ja eläinlääkäristä vahvistettiin tieto. Tyttö langanpäässä oli myötätuntoinen, mutta sanoi heillä olevan ihan täyttä. Hän kuitenkin lupasi tiedustella mahdollisuutta ottaa meidät vastaan, kun hädissäni selitin etten saanut ketään muuta kiinni, enkä tiedä mihin viedä koiraa. Lupa onneksi heltisi ja pakkasin lapset ja koiran autoon. Kaupunkiin on jonkin verran ajomatkaa ja olin aivan varma, että meidän rakas pieni pentu ehtii kuolla ennen kuin saan sen hoitoon.

Suunnitelma oli viedä koira ensin lääkäriin ja tulla sitten hakemaan lapset autosta. Oletin koiran jäävän vähintään yön yli tiputukseen. Asemalla oli todellakin kiirettä. Eläinlääkärin kanssa en saanut tilaisuutta puhua lainkaan vaan kaikki ohjeet tulivat hoitajatytöiltä. Koska henkilökunnasta oli pulaa, jouduin itse pitämään koiraa aloillaan kun vasta-aine valui tippaletkusta koiraan. Nala läähätti kippurassa pöydällä kyljellään ja saatuaan opiaatteja suoneen se meni ihan raukeaksi. Nalan pää turposi entisestään eikä se enää edes yrittänyt liikkua. Pidättelin itkua ja mietin miten lapset mahtavat pärjätä autossa. Oli kulunut jo melko pitkä tovi. Kerroin hoitajille, että minulla on kaksi pikkulasta yksin autossa ja pääsin käymään autolla. Lupasin molemmille karkkipussit, mutta eipä pienempi sitä ymmärtänyt.
Sisällä alkoi vasta-aineet olla lopussa ja Nala sai vielä antibioottipistoksen ja yhden kuurin kotona annettavaksi. Särkylääkettä ei saanut, koska tulehduskipulääkkeet kuormittavat munuaisia, joita myös myrkky saattaa vaurioittaa. Hoitaja sanoi vasta-aineen yleensä purevan melko tehokkaasti ja nopeasti, mutta parin viikon päästä pitää ottaa munuais- ja maksakokeet, jotta tiedetään onko sisäelinvaurioita päässyt syntymään.
Vein pienen ystävän autoon ja kävin hakemassa lapsille lupaamani karkit. Nala ei juuri muuta tehnyt koko iltana kuin itki kainalossa sohvalla. Nalan sisarusten omistajissa on pari eläinlääkäriä, joilta saimme onneksi hyvät jatkohoito-ohjeet. Kiitos siitä!

Nyt neljä päivää tapahtuneen jälkeen se alkaa olla oma itsensä, mutta lopullinen varmistus Nalan tilasta saadaan vasta verikokeiden jälkeen.
Olkaa varovaisia metsässä ja lenkillä nyt kun ilmat on kylmenneet ja kyyt ovat kohmeessa.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Kanalinnustusmatka







Kanalinnustusretkeä Taivalkosken ruskamaisemiin odotettiin enemmän kuin kesälomaa konsanaan ja aamukampa taisi olla käytössä koko kesän.
Lähtöaamuna paisteli mukavasti aurinko ja matkatavarat ja koira pakattiin autoon hyvillä mielin. Nala nukkui suurimman osan matkaa eikä tuntunut ollenkaan välittävän pitkästä matkasta. Välillä se vähän järsi luuta, mutta muuten oli aivan rauhallisesti.


Mökkimaisemaa



Illalla saavuttiin mökille sen verran myöhään, että oli jo aivan pimeää.


Seuraavana aamuna saatiin ihastella aamuauringossa kylpevää suomalaista järvimaisemaa ruskan väriloistossaan suoraan mökin terassilta.



Kyseessä kun tosiaan oli metsästysreissu, niin aamukahvien jälkeen pakattiin koira jälleen autoon ja lähdettiin etsimään lintuja. Vuosi on kuulemma kanalintujen huippuvuosia, joten odotin niitä kanoja loikkivan vähän
Taivalkosken ABC:n parkkikselta
joka kuusen juuresta. Toisin kuitenkin kävi.
Ensimmäisen kilometrin jälkeen jouduttiin paikkaamaan jalkaani. Uusi metsästyskenkä kun ei ollut sisäänajettu ja aiheutti hankaamista. Totta kai tiedän että uusilla kengillä ei lähdetä pitkille reissuille, mutta jostain syystä tämä ei tällä kertaa ollut käynyt nyt mielessänikään.
Retki jatkui, mutta 10-12km tarvottuamme emme olleet nähneet muuta kuin hirviemon vasoineen. Eipä kyllä ollut marjaakaan. Kuulemma halla oli vieraillut pahimmoilleen tänä vuonna.
Etenimme ketjumetsästyksen tyyliin koiran ravatessa toisen luota toisen luo. Nala ei varmastikaan tiennyt mitä oltiin tekemässä, mutta aivan hyvin noutajakin osasi toimia karkottavana. Paitsi ettei ollut mitään karkotettavaa.

Ensimmäisestä päivästä jäi siis käteen liikuntaa, raitista ilmaa, kauniit maisemat ja rakot. Pienen mietinnän jälkeen teimme suunnitelman. Aamulla tarkistamme suot ja iltapäivällä kiipeilemme tarkastamassa vaarojen rinteet. Jossainhan niiden lintujen on oltava.
Viimeinen leposija porolla
Aamu-usvainen suo oli varmaan kaunis, mutta minä taisin olla vähän kateellinen koiralle joka sai jäädä autoon nukkumaan. Teeren kuvat puihin ripustettuamme otin mukavan asennon ja vaivuin horrokseen. Hetken päästä havahduin siipien viuhahdukseen kun kanahaukka hyökkäsi kuvien kimppuun! Kamera oli kaulalla, mutta en harmikseni todellakaan ollut tarpeeksi nopea saadakseni tuosta hienosta linnusta kuvaa. Lähtiessämme huomasimme poronsarven sojottavan mättäästä ja tarkemman tutkiskelun jälkeen tajusimme siinä sammaleen alla lepäävän koko poron ikiuntaan!

Iltapäivällä lähdettiin maastokartan kanssa suunnistamaan rinteeseen ja jo mennessä tiesimme olevamme oikeassa paikassa. Ensin nähtiin tienvarressa pientä soidinta aloitteleva ukkometso rouvineen ja kilometrin päässä monta nuorta metsoa!
Vaan eipä olleet metsot tyhmiä. Nalan järjenjuoksu onkin sitten jokaisen itse arvioitava. Yleensä uusien asioiden ja epävarmojen tilanteiden sattuessa Nalalla on tapana tulla meidän viereen ilmoittamaan tapahtumista. Tiedä sitten miten käynnissä olevat juoksut vaikuttaa, mutta tällä kertaa Nala päättikin toimia hieman toisin..
Vanha homenokkainen ukkometso sitten sattui ajoketjumme kohdalle. Ukkeli ei lehahtanut lentoon vaan ylpeästi lähti vain kävelemään poispäin. Nala kun havaitsi lähes itsensä kokoisen mustan linnun, se säntäsi suoraan metson perään ja metsästäjät saivat vain katsella kun pitkin kairaa kiisi kaksi mustaa aivan peräkanaa. Sanomattakin kai selvää, ettei ampuminen tullut kysymykseenkään koiran roikkuessa linnun pyrstösulissa. Suuri metsästäjä päätettiin tämän jälkeen pistää autoon lepäämään. Eikä sille nyt voinut oikeasti kiukkuinen olla, 8 kuiselle pennulle. On sillä riistaviettiä ainakin.

Päivä oli kaikkien mielestä onnistunut, aurinko paisteli ja linnut löytyivät vaikka eivät pataan päätyneetkään. Ottaessani kenkiä jalasta kävi kuitenkin ikävällä tavalla selväksi, että 20km rakkojen kanssa kävely on tehnyt tehtävänsä ja emäntä jää seuraavana päivänä mökille koiran kanssa lepäämään. Rakot olivat kyllä tavallaan hävinneet mutta tilalla oli vain punaista mössöä. Melko kivuliasta, en suosittele.

Isännälle sattui kuitenkin teeri saaliiksi omatoimireissustaan ja meille koiran kanssa teki lepo ihan hyvää, joten ei se niin kauheasti ketään sitten harmittanut.
Noutaja työssään
Viimeistä metsästyspäivää en aikonut menettää, joten huolellisten paikkailujen jälkeen vedin isännän isot saappaat jalkaan ja pakkasin haulikon autoon. Taktiikkaa oli pakko vähän muuttaa ja päätimme siirtyä hiljaiseen hiiviskelyyn. Koira sai olla melko paljon autossa, koska hiiviskely ei todellakaan ole Nalan parhaita puolia. Havaitsimme hakkuuaukeiden reunat erittäin linturikkaaksi maastoksi, mutta tiheässä kasvustossa itselläni ei ole mitään toivoa ehtiä ampumaan. Onneksi isäntä oli vähän nopeampi ja saikin pyyn saaliiksi.
Lähdin sitten kiertämään itsekseni erästä aurinkoista aukean reunaa. Pysähtelin välillä syömään puolukoita ja mietin, että jos olisin lintu niin olisin täällä mättäiden suojassa paistattelemassa ja syömässä. Ja samassa lähti teeri suoraan edestäni ihan läheltä aukean suuntaan. Toimin aivan liian hitaasti, mutta pääsin kuitenkin

Laavulla makkaravahtina
kunnolla tähtäämään ja jopa ampumaan. Innostuksissani en kuitenkaan älynnyt ottaa ennakkoa ja niin se meni reippaasti ohi. Jatkoin matkaa autolle kädet täristen ja hihitellen itsekseni; olen varmaan ainoa metsästäjä joka on onnellinen vaikka ampuu ohi! Sain päivän aikana ampua vielä toistekin ohi, mutta se ei enää ollut yhtä hauskaa kuin tämä ensimmäinen.


Onnea on oma koira
Päätimme paistaa vielä makkaraa ja keittää kahvit laavulla ja lähteä sitten Syötteelle kuvia ottamaan. Eväät ja kahvi maistuu metsässä aivan erilaiselta kuin kotona ja omasta mielestäni nämä tauot oli ihan parasta koko retkessä. Siinä vähän harmittelimme kuinka niitä metsoja näki lähinnä auton vieressä ja tiellä muttei metsässä lainkaan niin että pääsisi ampumaan. Oli viimeinen metsästyspäivä ja tarkoitus lopettaa tähän. Annoin Nalalle vielä kissanlihapussin, joita meillä oli koiralle mukana lisäenergiaksi. Silmäkulmasta näin kuinka jokin tumma, teeri tai metso, laskeutui leiripaikan taakse kuusen viereen. Hassu tapa näillä linnuilla kierrellä autoja ja leiripaikkoja. Taitavat olla samaan tapaan vähän uteliaita kuin kotikanatkin.

Reissun saalis




Emäntä ite, Syötteellä.
Vietyämme tavarat autolle päätti mies kuitenkin vielä käydä katsomassa mikä lintu sinne laski ja me jäimme Nalan kanssa autoon. Parin minuutin päästä kuului kaksi laukausta ja sitten metsästä alkoi kuulua hirveä huuto. Ajattelin miehen joko katkaisseen jalkansa linnun perään sännätessään tai toisen metsästäjän ampuneen tätä. Nousin autosta ja lähdin katsomaan. Sieltä se rämpi metsoa roikottaen polulle, riemusta se oli siellä kaheli kiljunut! Ja olihan se vaan hieno päätös reissulle, ihan ensimmäinen metso.  

Seuraavana aamuna kotiin päin ajellessa liiteli maakotka auton edessä aivan kuin suuntaa näyttäen ja turvallista kotimatkaa toivottaen.




maanantai 2. syyskuuta 2013

Eka kerta on aina eka kerta..


Kenraaliharjoitukset ennen möllitokoja

Sieltä ne kauan odotetut juoksut sitten vihdoin tulivat. Niinhän se on, että kun vääjämätöntä tarpeeksi kauan povaa niin lopulta se jossain vaiheessa osuu kohdalleen.
Ehdittiin kuitenkin juuri sopivasti korkata kisakehät juuri ennen juoksujen alkua. Käytiin nimittäin hakemassa molemmille vähän kisakokemusta möllitokoista.

Ja kokemusta todella tarvitaan, enhän ole koskaan edes nähnyt tokokisoja ja koirakin on alle 8kk vanha. Jännitykseni huumassa en edes tajunnut ottaa kameraa mukaan ja näin ollen minulla ei nyt ole ainuttakaan kuvaa laittaa juttuni mausteeksi tällä kertaa.
Etukäteisvalmisteluna katsoin googlesta vaaditut liikkeet, mutta tapani mukaan niin myöhän ettei repertuaarimme ulkopuolelle jääneitä manööverejä ehditty juurikaan enää harjoittelemaan. Säännöt olisi voinut fiksumpi katsoa etukäteen, mutta jonkinlainen käsitys niistä kuitenkin oli.

Edellisiltana oltiin tultu kouluttajan kanssa siihen tulokseen, että Nalalle on paras tehdä ensimmäisestä kehäkokemuksesta positiivinen eikä painostava. Näin ollen ensitöikseni kisapäivänä tiedustelin tuomarilta lupaa palkata koiraa kehässä koiran ikään ja kokemattomuuteen vedoten. Olin ajatellut ettei me sitten saada pisteytystä liikkeistä, mutta tuomaripa meinasi että möllitokossa saa aivan vapaasti palkata koiraa niin paljon kuin vaan tarpeelliseksi katsoo. Hienoa!

Kisapäivän ilma oli aika ihanteellinen. Aurinko paisteli, mutta syksyn kirpeys tuntui jo ilmassa pitäen liian kuumuuden pois. Nurmikentällä oli mukava katsella toisten suorituksia ja hörppiä etukäteen mukaan varattuja kahveja.

Oma vuoro kehässä tuli nopeasti enkä tajunnut jännittäväni, mutta jostain syystä muistikuvat on vähän sumuiset. Nala ei mielestäni pitänyt tilannetta kovin outona, mutta suorituksen loppua kohden siitä alkoi huomaamaan hämmennyksen ja henkisen väsähtämisen merkkejä. Yleensähän me harjoitellaan huomattavasti lyhyempiä pätkiä kerrallaan eikä ollenkaan niin intensiivisesti.

Suorituksen jälkeen tuomari kovasti kehui Nalaa. Sanoi ettei liikkeet olleet tyylipuhtaita mutta ettei hän sellaista tässä vaiheessa tietenkään odottanutkaan. Tuomari oli sitä mieltä että Nala kyllä tekee mitä pyydetään ja käski viilaamaan lähinnä nyt omaa elehtimistäni ja sohlaamistani.

Pisteiden laskun jälkeen olin positiivisesti erittäin yllättynyt. Nala oli sijalla 5 ja sai ALO3 pistemäärällä 136!

Nyt siis selviydytään näistä ensimmäisistä juoksuista ja aletaan sitten valmistautua ensimmäisiin virallisiin kisoihin, kunhan ikä riittää.

perjantai 23. elokuuta 2013

Paluu treenikentille

Joillekin lomaltapaluu tuntuu loputtomalta kärsimykseltä ja tuntuu kuin lomalla olisi voinut olla vielä vähintään sen seuraavan viikon. Jotkut taas tylsistyvät nopeasti lomalla ja päivät tuntuvat ikävystyttävän turhilta ja pitkäveteisiltä kun ei ole mitään thdellistä tekemistä. Ajatus töihin palaamisesta täyttää energialla ja sitä aivan puhkuu intoa käydä käsiksi tekemättömiin töihin.
Voinette arvata, että Nala tuntuu kuuluvan tähän jälkimmäiseen ryhmään.
                                               
Nala on ollut täydellisen mitääntekemätön ja –kokematon melkein koko kuukauden. Ensimmäinen viikko meni vielä hyvin, mutta jo toisella viikolla alkoi energia pakkautumaan pieneen noutajaan. Kolmannella viikolla alkoi ilmestyä tihutöitä, joista viimeisin oli emännän silmälasien askarteleminen futuristisempaan muotokieleen.
Juoksut sillä ei olekaan alkaneet, joten siltä osaa meni meiltä arvaus pieleen. Hajut sitä kuitenkin vetävät aika paljon puoleensa nyt ja se on edelleen välillä vähän ”pihalla”

Virallisesti Nala palasi oikeastaan lomalta kun uuden toko-ryhmän harjoitukset alkoivat uudessa paikassa. Nalan kanssa on koko kesä treenattu ulkokentillä ja pääsääntöisesti hyvin pienessä ryhmässä tai yksityisopetuksessa. Nyt siirryttiin lomalta sisähalliin, uuteen paikkaan, uusien koirakoiden seuraan. Vetäjä sentään oli tuttu ja turvallinen.
Kuten arvata saattaa, koira oli lähestulkoon pitelemätön alkuun. Nopeasti kuitenkin muistui liikkeet mieleen ja saatiin treenit läpi. Olosuhteiden muutokset eivät tuntuneet kuormittavan Nalaa nyt mitenkään ja mieli oli molemmilla positiivisen virkeä, niin emännällä kuin koirallakin.

Kotona itsekseen tehtiin pari päivää myöhemmin yksinkertainen nome-treeni muistin virkistykseksi ja tokotreeni painottaen liikkeestä pysäytystä.
Nome meni muuten varsin mallikkaasti, mutta innostuksissaan karkasi noutoon pari kertaa. Onneksi Nala tajuaa virheensä ja palaa heti takaisin käskyn kuullessaan, niin ei saanut hakua palkaksi karkaamisestaan.
Tokon tein sinänsä poikkeavasti, että käytin koko harjoituksen pelkkää lelupalkkaa. En siis ollenkaan nameja. Tekemisen into ja meininki oli korkealla ja liikkeestä pysäytys sujui paljon odotuksiani paremmin. Paikallaolo oli aavistuksen epävarman oloista johtuen korkeasta vireestä.
Kaiken kaikkiaan erittäin positiivinen treeni-ilta siis.

Lisää lomailun positiivisia vaikutuksia nähtiin tänään riistan käsittelyn suhteen. Harjoituksia tehtiin tuoreen sorsan sekä jäisten varisten ja lokkien kanssa. Sorsa oli uusi tuttavuus ja se selvästi kiihdytti Nalan mieltä. Vähän aikaa piti tanssahdella ympäriinsä, mutta alkuhuuman laannuttua sorsa nostettiin oikein nätisti ylös ja kiikutettiin turvaan isännälle. Pienen huilihetken jälkeen kaivettiin pakkasesta vielä varis ja lokki, jotka olivat jo vanhoja tuttavuuksia eivätkä aiheuttaneet koirassa enää niin suuria tunnekuohuja vaan ne saatiin ylös ilman ylimääräisiä manööverejä.

Varsinaisten treenien lisäksi tällä viikolla on käyty myös ampumaradalla istuskelemassa sekä hippokisoissa katselemassa ihmisvilinää, joissa molemmissa nuori neiti osasi käyttäytyä aivan mainiosti ja siitä sai syystä olla ylpeä.
Nala vaikuttaa nyt erittäin tasapainoiselta ja tyytyväiseltä. Ja aivan selvästi se on erittäin onnellinen lomansa loppumisesta!


Nala hippokisoissa

maanantai 5. elokuuta 2013

Lomalla viimeinkin, voi ottaa iisimmin!


Nalan viimeinen vesinouto ennen hyvin ansaittua treenitaukoa

Loppukesän aurinko paistaa hattaraisten kumpupilvien lomasta lämmittäen unesta raukeita lihaksia. Tuuli
puhaltelee puiden oksissa ja korviin kantautuu etäältä linnunlaulua. Ilmassa tuoksuu vastaleikattu nurmi ja jostain etäältä taitaa nenään kulkeutua vieno grillimakkaran tuoksukin. Jossain aikoo joku grillata. Korvan viereen eksyvä itsepintainen kärpänen vähän häiritsee kesäisiä päiväunia terassilla, mutta mitäpä pienistä. Emäntä kumartuu rapsuttamaan korvan takaa ja uni kaikkoaa sen verran, että jaksaa vähän vastineeksi häntää heilauttaa sille.

Viime viikot on ollut Nalalla melko aktiivista aikaa. Tokon tiimoilta on opeteltu uusia asioita ja viikko-ohjelmaan on tullut lisänä uudet kimppatreenit uudessa paikassa ja uusien treenikavereiden kera. Nomen/metsästyksen puolella on riistaharjoittelua otettu lisää, vaikeutettu tehtäviä, opeteltu uutta sekä lisätty treenimääriä. Lisäksi on käyty uusissa paikoissa ja tavattu paljon ihmisiä ja koiria. Kaiken kaikkiaan melko paljon kaikenlaista uutta sulateltavaa on pienelle noutajan alulle tullut viime viikkojen aikana.

Viimeaikoina on myös alkanut näkyä merkkejä siitä, että murrosikä tai juoksut saataisi olla lähenemässä. Ruokaa katsellaan hieman hölmistyneen näköisenä tai unohdetaan syöminen kesken ruokailun, mikä labradorin kyseessä ollessa on kyllä melko epätavallista. Sisätiloissakin pitää välillä katsella seinille ja puhista itsekseen. Toisaalta välillä käydään vaan nojailemassa emännän käteen. Lenkillä kuulostaa siltä kuin joku olisi vaihtanut meidän kauniin ja rauhallisen noutajanpennun lemmikkipossuun! Työskentelyintokin on laskenut Nalalla selvästi eikä se ole oikein oma itsensä. Toisin sanoen pää on nyt Nalalla täynnä kaikenlaista.
7-kuisella herkällä pennulla kokonaiskuormitus nousee yllättävän nopeasti yli sietokyvyn rajan ja pennun tulee kuitenkin saada ensisijaisesti olla pentu.

Jäämme nyt siis odottamaan josko ne juoksut sieltä kohta tulisi ja sulattelemaan viimeviikkojen informaatiotulvaa ja päästämme Nalan kesälomalle. Muutaman viikon on nyt luvassa leikkiä, rapsutuksia ja lenkkeilyä maaseudun rauhassa!

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Tehotreeniä ja koirakavereita

Joskus saattaa käydä niin, että loman jälkeen saa tehdä tuplaten töitä. Näin on käynyt meidän Nalalle, joka on treenannut tällä viikolla oikein urakalla. Alkuviikon treenistä tulikin kirjoteltua tuossa aiemmin ja puuhat ovat loppuviikon jatkuneet samalla kaavalla.

Alkuviikon oltua melko Toko-painotteinen treenien osalta, on loppuviikko keskitytty metsästyspuolen asioihin. Ajatuksena on kuitenkin syksyllä käydä taippareissa katsomassa, miten siellä sujuu ja pyörtyykö ohjaaja silkasta jännityksestä.

Eilen oli oikea koiran tehopäivä ja koko päiväksi oli luvassa ohjelmaa. Aamulla heti emännän saatua kahvinsa juotua, pakattiin koira ja lapset autoon ja lähdettiin liikkeelle. Ensimmäinen osoite oli mummulassa, jossa aamupäivä kului kirmaten hirmuvauhtia kiitävän vuoden ikäisen collie-pojan kanssa. Kuumuus kaatoi lopulta nämä hurjimukset puolen päivän jälkeen. Nala yritti uimaan ensin vesikuppiin ja sitten sadevesiämpäriin.
Koiran uimapyyntö tuli ymmärretyksi ja taas pakattiin perhe autoon. Luojan kiitos ilmastoinnista!

Seuraava osoite oli ystävien mökki merenrannassa. Merituuli viilensikin kuumentuneita ja lapset ja koirat
Eloisa, erittäin innokas metsästyskoira,
ystävällinen ja itsevarma, hyvin oppivainen ja sopeutuvainen
varmistivat vielä viilennyksensä hyppäämällä mereen.
Viilennys olikin tarpeen, sillä mökillä oli myös ystävien koira. Suomessa vielä melko harvinainen Viiriäiskoira on saksalainen metsästyskoira, jonka energia ja vauhti ovat vähintään samaa luokkaa kuin labradorin. Pikku karvaturri on vain kuukautta Nalaa nuorempi, joten ovat mukavasti suunnilleen samalla tasolla ja hyvää leikkiseuraa toisilleen.
Ja jottei päivä menisi pelkäksi leikiksi, tehtiin vähän töitäkin. Vesielementti piti tietysti heti käyttää hyödyksi ja Nala pääsi harjoittelemaan melko pitkiäkin vesinoutoja, jotka sujuivat moitteettomasti. Myös hieman linjaa harjoiteltiin, se kun Nalalla vaatii vielä hiomista.
Olin aiemmin miettinyt, että pitäisi päästä harjoittelemaan joskus myös veneen kanssa. Tämä toive toteutui tällä mökkireissulla ehkä hieman yllättäenkin. Mökiltä löytyi polkuvene ja tytär mankui ja vinkui miehet viemään hänet ajelulle. Koirat jäi rauhassa leikkimään rannalle. Jonkun aikaa merelle päin veneiltyään oli isäntä tajunnut vilkaista taaksepäin ja kukas se siellä polskuttikaan perässä? Nala oli päättänyt, että kunnon metsästyskumppani ei isäntää jätä. Eihän siinä muu auttanut kuin nostaa vesipeto veneeseen. Ei ollut moksiskaan veneestä tai veneeseen nostamisesta.
Keskikokoinen, pitkäkarvainen ja hyvin lihaksikas
ylösajava koira, jolla on jalo pää ja vahva luusto.

Riistat on ollut sulamassa, kuten edellisessä tekstissäni taisin jo lupailla ja tämän vauhdikkaan päivän päätteeksi otettiin kotona vielä riista-iltamat Nalalle.
Kani on Nalalle uusi tuttavuus eikä se ole koskaan jäljestänyt yhtään mitään. Nyt tehtiin ensimmäinen testijälki, jonka pituus oli arviolta noin 50m. Isäntä teki jäljen ja lähetyksen ja minä avustajan roolissani hiipailin hieman koiran perään vakoilemaan mitä se tekee. Nala lähti vauhdikkaasti jäljelle ja jäljesti suoraan, epäröimättä kanille. Nuuski hetken ja katseli ympärilleen. Teki pienen kierroksen tutkien mustikoiden kypsyysastetta ja palasi kanille. Tässä kohtaa tein varmaan virheen ja kannustavasti yritin huikata koiralle, että hieno! Nala ilmeisesti totesi, että ai ollankohan me mustikassa kun emäntäkin täällä hiiviskelee ja alkoi haahuilla pitkin mättäitä. Palasin raportoimaan ohjaajalle, joka lähti koiralle selittämään tehtävää uudestaan.

Pienen palaverin jälkeen tehtiin uusi jälki, jonka Nala suoritti ja tällä kertaa reippaasti otti kanin kauniiseen kanto-otteeseen ja kiikutti onnesta hihkuville ihmisilleen.
Loman jälkeen jaksaa painaa ylitöitä ja niinpä Nalalle tehtiin vielä muutama nouto variksilla, jotka palautettiin ammattimaisin ottein ohjaajalle. Riistaan totuttelun nimissä tehtiin myös pieni hakuruudun tyyppinen kotipihan pusikoissa, johon uutena tuttavuutena lisättiin myös yksi lokki. Lokki aiheutti Nalassa pientä varovaisuutta, olihan se sentään taas ihan uusi asia ymmärrettäväksi. Pienen perehdyttämisen jälkeen sekin kuitenkin nostettiin lopulta ylös ja palautettiin ohjaajalle.
Kaiken kaikkiaan arvioimme päivän onnistuneeksi. Yhtään tehtävää ei jätetty tekemättä, kaikkiin saatiin onnistunut suoritus. Riistaa saa käyttää ihan rauhassa vielä enemmän. Riistavietti on hyvä, mutta koira ei kuitenkaan kuumene ja kiihdy siitä liiaksi. Hieno päivä!

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Treenikuulumisia Tokon tiimoilta

Nalalla on ollut lomaviikko viimeviikolla kotirintaman kiireiden ja sairastelujen takia. Lomailun jäljet on ollut
nähtävissä koirasta hyperaktiivisuutena sekä keskittymiskyvyn puutteina.

Hieman jännittäen lähdin eilen uusien tuttavien kanssa kimppatreeneihin ja koiralle uuteen paikkaankin. Meistä ei kumpikaan, koira tai emäntä, ole näitä kimppatreenejä ennen harrastanut joten tilanne oli meille hieman jännittävä siltäkin kannalta. Koska toko-kokeissa on paljon näitä yhteisliikkeitä, on niitä varmasti hyvä vähän treenatakin.
Myös yksin treenatessa minulla on ollut vähän vaikeuksia keksiä miten treenit kokoaisin kun kukaan ei ole sanomassa mitä tehdään ja kuinka monta toistoa. Vähän samoin kuin kotijumpissa kun ei ole vetäjää joka huutaa pirteänä, että jaksaa jaksaa vielä viisi toistoa!

Nalalla nuo kotikoiran perusliikkeet alkaa olla omasta mielestäni hallussa. Nämä perusliikkeet on mielestäni niitä, jotka jokaisen koiran tulee osata ja totella viipymättä, vaikka kyseessä olisi pelkkä sohvakoriste.
Paikallaoloa ja luoksetuloa on treenattu siitä asti kun koira tuli taloon ja koira pysyy paikallaan, vaikka taloon tulee vieraita tai itse menen piiloon.
Perusasentoa on viilattu ja se sujuu kyllä, joskin joskus tarvii korjata hieman jos jää vinoon.
Seuraaminen Nalalla on aivan alkutekijöissään, mutta se onkin tarkoitus treenata kunnolla ja askelkerrallaan huolella kuntoon. Nalasta tulee kuitenkin metsästys- ja kisakoira (ehkä), joten tokoseuraaminen saattaa olla vähän haasteellista.
Maahanmeno sujuu kyllä, mutta ilman käsiapua saa välillä käskeä kahdesti ja toteutus on hidasta ja kyselevää, joten siinä on petrattavaa.
Nala myös meinaa mennä maahan heti kun sen jättää paikalleen, mutta taisin keksiä siihen lääkkeen eilen. Palkkalelun vilauttaminen nosti vireystilaa heti muutaman pykälän ja Nala pysyi istumassa.

Olen pistänyt merkille, että Nala tylsistyy helposti tokossa ja maltillinen nostattaminen on varmaan muutenkin paikallaan. Se tosin myös kiihtyy nopeasti kuin urheiluauto ja sen nyt tietää miten siinä ajotaidottomalle käy.

Aivan uutena asiana tutustuimme nyt myös ruutuun, jonka ajatus taisi kyllä mennä niin ohjaajalta kuin koiraltakin vähän ohi. Tällä nyt ei meidän tapauksessa ole mikään kiire, mutta täytyy alkaa kysellä siitä vähän sitten ohjatuissa treeneissä. Meillä on onneksi ”valmentaja”, jonka kanssa tunnen puhuvani niin sanotusti samaa kieltä, joten saadaan kyllä tähänkin mysteeriin selvyys aikanaan.

Luulen, että tokoliikkeiden saralta alamme seuraavaksi harjoittelemaan liikkeestä pysäyttämistä. Periaatteessa Nala tämänkin tehtävän hahmottaa, mutta sitä ei ole varsinaisesti treenattu ja siinä on epäröintiä. Haluan tehdä pysähtymisestä nopean ja ehdottoman, joten aikomuksena on käyttää ainakin alussa liinaa ja avustajaa tässä treenissä. Tämä on ollut jo pidempään aikomuksena, mutta muu elämä on ollut vähän hektistä taas ja syönyt aikaa koiraharrastukselta.

Kimppatreenit sujuivat kuitenkin hyvin, eikä Nala ottanut häiriötä uusista treenikavereista juurikaan ja käyttäytyi muutenkin itselleen tyypillisen mallikelpoisesti puolivuotiaaksi pennuksi. Aivan hyvin pystyi treenaamaan vähän vanhempien ja edistyneempien koirien kanssa. Ainoa mihin ei menty mukaan oli ryhmäseuraaminen. Seuraamista on kuitenkin harjoiteltu vasta vähän ja matkat ja käännökset olisi ollut meille vielä vähän liikaa. Häiriötreeninä Nalalle näyttää nyt toimivan paremmin pikkulinnut ja tuulessa pyörivät roskat ja karvatollot. Koirat ja ihmiset ei sitä haittaa.

Seuraavaksi taidetaankin kaivaa variksen- ja kaninraatoja pakkasesta sulamaan ja isäntä pääsee treenaamaan riistoilla metsästysjuttujaan. Monipuolisuuden nimissä.

Muoks. Avustajan sitoutuessa aidanpystytysprojektiin, kokeiltiin Nalan kanssa liikkeestä pysäytystä heittäen lelua taaksepäin ja homma toimi niin hyvin etten taidakaan tarvita liinaa ja avustajaa tähän. Siis huikkasin luoksetulossa seis ja heitin koiralle kopin lelulla. Yritin heittää oikeastaan lelun Nalan taakse, mutta olen onnettoman huono heittäjä. Kiitos vaan vinkistä kasvattajan suunnalle Orimattilaan!

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Nala, "FI MuVA Mistybay´s Black Beauty"

Olen jo muutaman päivän ihmetellyt ihmisten facebook päivityksiä, joissa puhutaan mustikoiden poiminnasta. Vilkaisu kalenteriin varmistaa, että nyt on tosiaan vasta heinäkuun alku. Minulla on kyllä ollut lähes traditioksi muuttunut tapa herätä marjanpoiminnan alkuun vasta siinä vaiheessa kun muut ovat jo poimureillaan haravoineet lähimetsät lähes tyhjiksi marjoista, mutta ei kai ne nyt sentään vielä heinäkuun alussa voi olla kypsiä jo?

Kesäkuun lopussa juostu elämäni ensimmäinen puolimaraton toi mukanaan puutteellisesta harjoittelusta johtuneen rasitusvamman, mikä on estänyt minulta kaikki lenkit. Koiran lenkitkin on isäntä hoitanut ja kotona kykkiminen on alkanut kiristää allekirjoittaneen pinnaa silminnähden.
Uteliaisuus marjojen kypsyysasteesta vei voiton jalkasärystä ja särkylääkkeen siivittämänä pakkasin nuorimmaiseni pyörän istuimeen, vanhemman apupyörineen mukaan ja köytin Nalan taluttimeen. Kävellen olisimme todennäköisesti olleet perillä nopeammin. Apupyörillä eteenpäin väkertävä pikkutyttö ei meinannut millään selvitä kuoppaisesta soratiestä ja Nala ei ollut koskaan ennen ollut pyörän mukana. Nala tosin oli hämmästyttävän nätisti ottaen huomioon, että se tajusi meidän menevän metsään.

Onneksi satumme asumaan melko lailla korvessa, joten mustikkamaille on todellisuudessa naurettavan lyhyt matka.
Ja uskottava se oli kun omin silmin näki. Ainakin siinä aurinkoisessa kangasmetsässä, jossa me kävimme, olivat mustikat todellakin kypsiä! Jopa alle kaksivuotias pikkutyttö tajusi homman nimen ja popsi onnellisena sinisiä marjoja suuhunsa. Nala juoksenteli pitkin poikin muiden mukana enkä edes kauheasti katsonut missä se paineli menemään. Vaikka se on vasta pentu, sillä on perustottelevaisuus sen verran hyvin hallussa, että tiedän voivani tarvittaessa pysäyttää sen ja kutsua luokse kytkettäväksi tilanteessa kuin tilanteessa. Ilma oli mustikanpoimintaan mitä parhain. Ilta-aurinko punersi metsää ja tuuli juuri sen verran, että itikat ei kiusannut pienempiäkään poimijoita.


"FI MuVA Nala"

Aloin siinä hetken poimittuani pistämään merkille, että Nala tuntui olevan aina niissä parhaissa mustikkamättäissä. Alkuun pidin sitä sattumana, mutta pian huomasin sen todellakin syövän mustikoita suoraan mättäistä. Se tuntui todellakin oikein hakevan parhaat paikat ja pisti jopa mättäiden väliin pitkälleen ja popsi mustikoita makuultaan.

Labradorinnoutaja on tunnetusti monipuolinen harrastuskoira, jopa monipuolisempi kuin ensi näkemältä arvaisi. Jos joskus aletaan kilpailemaan mustikanetsintäkokeissa niin Nalasta saa pienellä vaivalla varmasti leivottua mustikkavalion. Luovutuksessa on tosin rehellisyyden nimissä pientä viilattavaa. FI MuVA Mistybay´s Black Beauty..

Mustikkametsässä viivyttiin pitkälti ohi iltapuuroajan, mutta kun syvemmältä metsän uumenista kantautui korviin kummallista törähtelyä päätin alkaa paimentamaan laumaani kotia kohden. Urospeura tai -kauris siellä kai varoitteli omaa laumaansa meistä, mutta tyttären karhupuheet ja viimeaikaiset karhuhavainnot saivat mielikuvituksen vähän villiksi ja kotiin suorittiin melkoisesti nopeammin kuin tullessa. Olihan vielä puurotkin keittämättä ja jos vielä mustikkapiirakkaa ehtisi leipoa.

Mustikkakoira työssään


maanantai 8. heinäkuuta 2013

Käyttölinjainen labradorinnoutaja ensimmäiseksi koiraksi

Seuraavalla tekstillä ei ole tarkoitus kritisoida ketään. Ei uusia koiranomistajia, kasvattajia eikä varsinkaan eri linjojen koiria. Jos joku tässä vähän saa siipeensä niin ehkä minä itse. Kuten muutkin teksit blogissa, tämäkään ei ole mikään totuus eikä pohjaudu todistettuihin faktoihin. Tämä on siis pelkkä näkemys, joka perustuu omiin kokemuksiin ja muiden puheisiin.


Menossa mukana, säällä kuin säällä!

Labradorinnoutaja on aina ystävällinen, iloinen ja avoin. Se on helppo kouluttaa seurakoiraksi tai monipuoliseksi harrastuskoiraksi. Vartiointitaipumusta ei yleensä liitetä mielikuviin tästä rodusta ja labradorikerhon luonnekuvauksen mukaan se ei ole koskaan terävä eikä puolustushaluinen. Labradori on toiminnanhaluinen olematta kuitenkaan yliaktiivinen.
Labradorinnoutaja on rotuna jakautunut kahteen eri linjaan harrastusmuotojen perusteella ja niissä on hieman
rakenteellisia eroavaisuuksia. Käyttölinjaiset eivät yleensä menesty näyttelyissä, mutta näyttelylinjaiset ovat ihan yhtä hyviä metsästyskoiria kuin käyttölinjaisetkin. Käyttölinjaisilta vaaditaan harrastuksissa ehdotonta tottelevaisuutta ja käyttölinjaiset ovatkin koulutettavuudeltaan helpompia.

Tässä hieman makua siitä minkälaisen kuvan labradorinnoutajasta saa ensikertalainen koiranomistaja suunnitellessaan kotiinsa lapsiperheeseen sopivaa mukavaa ja helppoa koiraa, jonka kanssa voi vähän tutustua eri harrastuksiinkin jos siltä tuntuu.
Saattaa tulla mieleen kääntyä käyttölinjaisen puoleen, onhan se monipuolinen ja vielä helppo aloittelijankin kouluttaa mukavaksi perhekoiraksi.

Seuraavaksi mennään kasvattajaa tapaamaan ja tietysti ainakin emään tutustumaan. Kasvattajan luona pitkänlinjan koiraihminen ja rotua tunteva aktiiviharrastaja esittelee koiransa ja kertoo ummet ja lammet koiristaan, luonnollisesti. Koira on ystävällisen oloinen, ei hötkyile vieraista ja on muutenkin ihana ja rauhallinen hyvin koulutettu koira. Tietysti. Onhan se osaavissa käsissä, harrastavassa kodissa ja niin hyvä, että sitä käytetään jalostukseen.

Käyttölinjainen labradorinnoutaja on upea koira, jonka kanssa on ilo harrastaa ja tehdä töitä. Se oppii nopeasti hyvät ja huonot tavat, rakastaa perhettään suurella sydämellä ja on aina valmis mihin vain.
Kuitenkin juuri ne puolet, jotka tekevät siitä niin ylivoimaisen metsällä ja koekentillä, on niitä puolia jotka osaamattomissa ja ymmärtämättömissä käsissä kääntyvät ongelmiksi. Kasvattajille ja alan harrastajille erot eri linjojen välillä saattavat olla niin itsestään selviä, etteivät he tule koirista puhuessaan ajatelleeksi, että uusi koiranomistaja ei välttämättä todellakaan hahmota näiden eri linjojen eroa tai labradorinnoutajan luonteenlaatua ylipäätään.

Pennun tullessa taloon ja kasvaessaan nopeasti suureksi, vahvaksi ja täysveriseksi työkoiraksi voi yllätys uusille koiranomistajille olla melkoinen. Käyttölinjainen labradori tuntuu omaavan melko usein taipumusta vartiointiin ja varautuneisuuteen vieraita kohtaan. Se ei missään nimessä ole oikea valinta metsästäjälle, jolle metsästys on muutamat reissut linnustamaan elo-syyskuussa. Vastaavaa toimintaa pitää olla tiedossa ympäri vuoden ja monta kertaa viikossa. Ellei metsästystä niin jotain muuta.
Se saattaa iloisuuden sijaan olla perusluonteeltaan hyvinkin huumorintajuton ja työnarkomaaninen koira, jonka mielestä kaikki muu on turhaa paitsi työnteko ja syöminen. Käyttölinjainen labradori tuntuu hyvin usein olevan niitä koiria jotka välinpitämättömästi nuuhkaisevat rapsuttamaan tullutta vastaantulijaa eikä suinkaan nuole tältä onnellisena naamaa märäksi. Siis jos se on huolella sosiaalistettu ja tottunut näkemään runsaasti vieraita. Jos se sattuu elämään vähän syrjemmällä ja totuttelu lauman ulkopuolisiin olentoihin on jäänyt vähän vähemmälle, saattaa vastaanotto olla melko lailla karumpi. Työintoisena aktiivina se ei välttämättä osaa ollenkaan laskea kierroksiaan ja rauhoittua ellei sitä ole sille opetettu ja jos se sattuu luonteeltaan olemaan keskimääräistä kiihtyvämpi.
Totta kai rotumääritelmän luonnekuvaus on syytä lukea tarkkaan kun mietitään sopivaa rotua itselle, mutta kannattaa pitää mielessä että se on kuitenkin vain tavoite, johon pyritään ja ehkä kuvaus tyypillisestä rotunsa edustajasta. Sitten on aika selvittää mitä muita piirteitä rodussa yleisesti esiintyy ja muistaa että aina on myös ne epätyypilliset yksilöt. Labradorin kohdalla yleensä tunnutaan ainakin ulkomuodollisesti kuvattavan vain näyttelylinjaista koiraa ja uskon näin olevan myös luonteen kohdalla. Eri linjat eroavat toisistaan yhtä paljon luonteen kuin ulkonäkönsäkin puolesta.

Ajoissa aloitetulla ja oikeanlaisella koulutuksella saa käyttölinjaisesta loistavan koiran, mutta osaako uusi omistaja jos hän odottaa rotumääritelmän kuvailemaa leppoisaa palleroa ja saakin toimintatarmoa pursuavan Tasmanian-tuholaisen. Aloittelijalla koiranlukutaito kuitenkin aina on heikompi kuin pitempään koiria kouluttaneella.
Ennen kuin lähtee ottamaan ensimmäiseksi koiraksi käyttölinjaista labradorinnoutajaa, kannattaa miettiä ja analysoida tarkkaan omaa ja perheensä elämäntyyliä. Onko metsästysharrastus tarpeeksi aktiivista ja onko mielenkiintoa korvata metsästämätön aika vuodesta vaikka kilpailuilla. Mitä muuta koiran kanssa voisi harrastaa ja mitä sitten jos harrastukset eivät enää alkuinnostuksen jälkeen kiinnostakaan. Työkoira tarvitsee ehdottomasti jotakin työtä eikä tunti viikossa toko-treenejä todellakaan riitä. Onko perhe ulkoilmaväkeä ja tee-se-itse ihmisiä, vai rentoudutaanko mieluummin siistissä kodissa takkatulen ääressä viiniä siemaillen. Tarvitsetko työkoiran vai riittääkö noutaja?

Omat epämukavuusrajansa kannattaa määritellä ja miettiä kuinka paljon niistä on valmis joustamaan. Ennemmin tai myöhemmin käyttölinjainen labradorisi raahaa ja tuuppii sinut yli omien rajojesi ja ellet koe tätä osana koiranomistamisen hienoutta kannattaa vakavasti harkita vaikka marsua.

Lisää kuvateksti