Kommunikoinnin haasteita

Mitä vähemmän lapsia, sitä paremmat kasvatusmetodit ja neuvot. Näinhän se monesti on, että ennen omia lapsia ei ymmärtänyt miksi vanhemmat toimivat kuten toimivat. Mitä enemmän niitä on kasvattanut, sen vähemmän on halua ihmetellä toisten vanhempien tekemisiä.

Sama pätee koirankoulutukseen. Samoin kun on erilaisia lapsia ja vanhempia niin on myös hyvin erilaisia koiria ja ohjaajia. Ja erilaisia tavoitteita ja lähtökohtia.

Onhan sillä nyt suurta merkitystä koulutuksen suhteen onko kyseessä kotikoira vähän boheemilla tyypillä, jonka sisustukseen kurajäljet sohvalla vähän niin kuin kuuluvat vai perfektionismiin taipuvan siivousfriikin tottelevaisuusvalio. Seuraaminen hihnassa tarkoittaa näille ihmisille varmasti melko lailla erilaista toimintaa.

Ja entäs koira? Se karvainen, nelijalkainen nisäkäs. Kyläkoirien ja susien sukua oleva opportunisti. Käyttötarkoituksestaan ja edes rodustaan riippumatta se on kuitenkin aina koira. Se ei ymmärrä yhteiskunnallisia ja sosiaalisia eroja eikä ihmisten puheenpälpätyksestä kuin muutaman sanan.

Olen ikäväkseni pistänyt merkille, että aivan vähän aikaa sitten ajattelin juuri niin kuin lapseton kasvatusneuvoja. Ihmettelin miksi kokeneetkaan ohjaajat eivät muuta tapojaan kouluttaa koiraa sen mukaan minkälainen koira heillä sattuu olemaan. Onhan aivan selvää, että koirien luonteissa on kuitenkin eroja myös saman rodun sisällä. On kovia, itsepäisiä, norsunnahkaisia ja itsetietoisia työmyyriä, jotka itsekin tietävät oman osaamisensa tason. On herkkiä, pehmeitä, jopa arkoja kyselijöitä jotka jähmettyvät vähän joka tilanteessa. On näitä ääripäitä ja sitten iso joukko jotain tältä väliltä. Lisätään siihen vielä työkoirien viettien voimakkuuserot, noutajien tapauksessa lähinnä riistavietti. Voisin vielä sekoittaa pakkaa miettimällä noiden adjektiivien määritelmiä, onhan kova ja pehmeä kuitenkin melko subjektiivisia määreitä, mutta jätetään se tällä kertaa.

Jopa koiraton ymmärtää tässä kohtaa, ettei kahta erilaista koiraa voi kouluttaa eikä kohdella samalla tavalla, ainakaan jos haluaa jotain tuloksia saada.

Jos kovaa itsetietoista työkoiraa kohtelet kuin pientä lasta ja tuet silloinkin kun ei tarvitse etkä tarjoa riittävästi haasteita harjoittelussa alkaa koira pitää sinua ehkä hieman yksinkertaisena tai ainakin kokee itse osaavansa paremmin. Herkemmän tapauksen kanssa liika määräävyys ja vaativuus saavat koiran epäilemään itseään ja varomaan virheitä.

Ihmettelin siis vasta-alkajan kaikkitietävyydessäni, että mikä siinä nyt muka on niin vaikeaa.

Jätin huomiotta yhden tärkeän asian, nimittäin ihmisen puhekielen. Me ihmiset olemme niin tottuneita turvaamaan laajaan äännevarastoomme, että jätämme muun kommunikaation huomiotta. Ihmisten keskinäisestä kommunikoinnista kuitenkin suurin osa on ei-verbaalista eli eleitä, ilmeitä ja äänenpainoja. Jos ei-verbaalinen ja verbaalinen kommunikaatio on ristiriidassa keskenään myös ihminen luottaa ei-verbaaliseen, saati sitten koira. Koiran ja ihmisen välisessä vuorovaikutuksessa sanat ovat vain pisara valtameressä, koira ei tuota sanan sanaa ja tulkitsee ihmistä pääasiallisesti tuon ei-verbaalisen viestinnän kautta. Pitäisi myös muistaa, että koira tulkitsee meitä kaiken aikaa eikä suinkaan vain koulutustilanteessa.

Ongelmia saattaa muodostua, koska ihmisen maneerit ja eleet ovat monesti tahdosta riippumattomia ja vaistomaisia. Ne peilaavat tunnetiloja, joita ei ollut tarkoitus näyttää ja saattavat olla opittuja tapoja, joita emme huomaa saati osaa itsekään tulkita ja muuttaa. Ja välillä vaikka ihminen jopa tiedostaisi eleensä ja kontrolloisi niitä, saattaa koira tulkita ne täysin eritavoin kuin olisi ollut tarkoitus. Voit vaikka hieman jännittyä noutajan ollessa palauttamassa damia, koska melko lähellä on toinen johon koira voisi vaihtaa ja kumarrut vähän eteenpäin koiraa kannustaaksesi. Koira alkaa hieman hidastaa ja epäröidä, koska se näkee vain jännityksen ja hieman painostavan eleen..

Erityyppinen esimerkki tulkintaristiriidoista sattui viime viikolla meidän pihalla. Esimerkkejä löytyisi varmasti melkein joka päivälle ja jokainen koiranomistaja on näitä varmasti kokenut. Mikään edellä mainitusta ei ole minulle mitään uutta eikä varmasti monelle muullekaan, mutta taas näitä oli aiheellista pohtia uudelleen.

Päätin opettaa vihdoin estehyppyä Nalalle vähän enemmän. Rakensin harjanvarresta, muovikuormurista ja hiekkalaatikon reunasta kotikutoisen esteen ja kutsuin koiran paikalle. Kutsuin koiran viereeni, kumarruin hieman etunojaan ja näytin kädelläni estettä ja sanoin ”hyppää”. Nala hyppäsi ja lähti viilettämään täyttä laukkaa kohti metsää. Huusin koiran takaisin ja ihmettelin mitä se mahtoi puuhata. Otettiin uudestaan ja valmistauduin pysäyttämään koiran heti esteen taakse. Taas lähti koira juoksuun ja varmasti kuulostin jo vähän kiukkuisemmalta kun huusin sitä pysähtymään. Hengittelin hetken, koska haluan harjoituksen pysyvän hauskana ja kevyenä varsinkin kun on uusi asia kyseessä. Valmistauduin olemaan oikein nopea ja käskyttämään ja palkkaamaan täsmälleen oikeaan aikaan. Nala näytti jo silminnähden onnettomalta ja yritin kuulostaa iloiselta. Koira lähti edelleen juoksuun, mutta hitaammin ja meni tämän jälkeen muutaman metrin päähän istumaan ja murjottamaan eikä suostunut enää tulemaan ollenkaan paikalle.

Tapahtumien kulku koiran näkökulmasta ei todellakaan auennut minulle heti, mutta suunnilleen näin siinä kävi. Koira tunnisti käskyn ja käsitti jopa omituisen esteen ylitettäväksi. Sen lisäksi se tunnisti elekielestäni etukumaran ja käden ojennuksen. Se luuli, että sitä lähetetään noutoon ja yritti lähteä etsimään kätkettyjä dameja metsästä. Yritysten edetessä se myös koki painostavaksi jännitykseni ja ärtymykseni sekä tuijotukseni kun yritin keskittyä palkkaamaan koiran heti sen ylitettyä esteen.

Ratkaisin ongelman pari päivää myöhemmin kotiäidin kekseliäisyydellä ja annoin lähes 6 vuotiaan tyttäreni opettaa Nalalle estehyppy. Aikaa meni sen verran, että sain melkein tiskikoneen tyhjennettyä kun ovelta kului pikkutytön iloinen huuto ”äiti, mä opetin Nalan hyppäämään, tuu kattomaan vaikka!” Niin se on helppoa tuo koiran kanssa kommunikointi, heittäydy lapsen ajatusmaailmaan ja olet suunnilleen samalla aaltopituudella koiran kanssa.

Koira yrittää tulkita ihmisen ristiriitaisia viestejä parhaan kykynsä mukaan.

Tokokurssin päätöspäivä

Tokokurssin päätöspäivä tuli meille vähän yllättäen tavallaan. Luulen että sama tunne on joskus koululaisilla kun kevätjuhla ja päättötodistusten jako on käsillä. Päivä on kyllä tiedossa, mutta sitten kun se on, niin tuntuu kuin se olisi vähän yllättänyt etkä ehtinyt ihan tehdä kaikkea mitä piti.

Alun perin olin ajatellut mennä tältä kurssilta suoraan ensimmäisiin kisoihin, mutta kohtalo suunnitteli paremmin. Parin ensimmäisen kerran jälkeen Nalalle iskivät juoksut, jotka kestivät hirveän kauan. Kolmatta viikkoa ellen nyt väärin laske. Sen jälkeen olikin tämä käärmeen kohtaaminen metsässä ja taas lähti koira lomalle. Nyt sitten vihdoin pääsimme mukaan treeneihin, kurssin viimeisiin.

Viimeinen tunti pidettiin möllitokona, enkä todella odottanut koiralta mitään. Mielenkiinnolla vain mietin, että millähän tasolla meidän tokoilu mahtaa kaikkien vaiheiden jälkeen ollakaan.

Nala hyppi hallille mennessä melkein seinille. En sen suuremmin sitten kuunnellut pisteytystä saati painanut mieleeni.

Paikkamakuussa Nala vastoin odotuksiani malttoi nätisti koko ajan, mutta palattuani nousi ennakoiden sivulle.

Seuraamiset sujui lähes moitteetta, mitä nyt takapään käyttöharjoituksia suositeltiin. Jopa jäävät Nala teki nätisti, vaikka en ollut edes varma tietääkö se mitä ollaan tekemässä. On se fiksu!

Fiksumpi kuin emäntänsä, sillä emäntä ei osaa uskoa koiraansa ja pilasi luoksetulon.

Nalahan tulee luokse lujaa ja suoraan tilanteessa kuin tilanteessa eli sille ei tarvitse kuin antaa lupa. Minä kuitenkin kutsuin, niiasin ja annoin käsimerkin, kaikki samaan aikaan. No, pitää harjoitella. Minun siis, koira kyllä osaa. Estehyppy nyt meni vähän niin ja näin, mutta sen harjoittelu on aivan alkutekijöissään. Labradorien tyyppivikana kun on huonot lonkat, niin pentua ei ole hyppyytetty.  Yli Nala meni silti ongelmitta, mutta este piti saada nuuskia ensin. Kuka sitä nyt tuntemattomaan hyppäisi.

Ryhmäliikkeiden ja yksilösuoritusten välissä käytiin pihalla kokeilemassa osaako Nala vielä temppuja joita on käytetty verryttelyliikkeenä. Hienosti osasi ja vauhtia riitti. Jalkojen välistä pujotteli niin nopeasti, että hyvä kun perässä pysyin kankeine koipineni.

Lopuksi vielä vähän juteltiin kurssista ja sovittiin, että ilmoittaudutaan Nalan kanssa vielä samalla kurssille uudelleen, kun oltiin nyt poissa suurimman osan kurssia. Sitten kun on ALO1 taskussa, niin siirrytään eteenpäin.

Luokalle siis jäätiin!