sunnuntai 31. elokuuta 2014

NOME-B kokeet Alavuudella

Alavuuden Nome-kokeesta lähdettiin toiveikkaina tavoittelemaan ykköstulosta, jotta seuran omissa kokeissa Pomarkussa saataisiin startata sitten jo avoimessa luokassa. Koemaastojen selvitessä tuli suhteellisen nopeasti selväksi myös tavoitteen haasteellisuus. Oman koiran tuntien pikainen tavoitteiden hienosäätö oli paikallaan, vaikka kirvestä ei niin sanotusti kaivoon heitettykään.

Ensimmäisessä tehtävässä heitettiin lokit toinen erittäin tiheään kaislikkoon ja toinen avoveden rajaan. Nala markkeerasi molemmat linnut hyvin ja lähti määrätietoisesti kaislikkoon. Etenemisen käydessä haasteellisemmaksi päätti tämä sankari, että se toinen olikin mukavampi ja vaihtoi suuntaa.
Tässä kohtaa taisi lipsahtaa mielestä sen ensimmäisen linnun pudotuspaikka eikä Nala edennyt enää kaislikossa tarpeeksi kauas löytääkseen lintua. Tiheä kaislikko osoittautui monen koiran kompastuskiveksi. Veden syvyys taisi olla juuri väärän syvyinen ja koirat eivät oikein tienneet loikkiako vai uida.

Seuraavana oli vuorossa linjaan lähetys. Nalalle tätä ei ole päästy montaa kertaa tekemään, joten tätä hieman jännitettiin. Linja tehtiin veteen, jossa koiran tulisi edetä ensin lumpeiden valtaaman osion läpi avoveteen ja siitä kaislikon reunaan toiselle lumpeikolle saakka, jonka seassa odottelee tavi. Monet koirat olivat jääneet jo ensimmäisten lumpeiden sekaan ihmettelemään.
Näin teki myös Nala ja ohjaaja otti lähetyksen uudestaan. Toisella lähetyksellä sama toistui. Tuomari antoi vielä kolmannen tilaisuuden ja raskaasti ohjaten Nala vihdoin uskoi ja lähti uimaan läpi lumpeikon. Pienoinen työvoitto, mutta eipä tarvinnut lopettaa tehtävää epäonnistumiseen.

Kolmantena vuorossa oli lähihaku-tehtävä, jossa n.15m päässä kummun takana oli kani odottamassa. Ensin Nalalla varmaan vauhti vei ja se kävi lämmittelyksi nappaamassa hakuruudusta variksen näytille. Tuli se kani sieltä sitten ihan nätisti myös ylös.

Viimeisenä tehtävänä oli Nalan bravuuri eli hakuruutu. Tosin sekin oli erittäin vetistä, hieman kahlailua vaativaa hetteikköä. Koira ei voinut siitä juoksemalla selvitä vaan sen oli oikeasti etsittävä vainullaan. Nala ihan tosissaan rakastaa tätä tehtävämuotoa ja se tyhjensikin ruudun näppärästi.


Markkeeraustehtävän epäonnistuminen oli Nalan suurin virhe eikä se päässyt jäljelle saakka. Tulos parani kuitenkin hieman eli ALO2 on nyt Nalan paras tulos. Seuraavaksi on vuorossa ne seuran omat kokeet ja niistä tavoitteena nyt saada se ykkönen. Treeniä pukkaa..

tiistai 12. elokuuta 2014

Kyyhkyjahdin aloitus ja naisten metsästysvaatteet

Kyyhkyjahdin aloitus 10.8  on perinteisesti ollut kovin odotettu tapahtuma eikä tämäkään vuosi ollut poikkeus. Paitsi ehkä siltä kannalta ajateltuna, että tänä vuonna mukana olivat ensimmäistä kertaa myös minä ja Nala. Edellisen päivän piipahdus ampumaradalla tosin vahvisti ajatukseni siitä, että olen mukana reportterin ominaisuudessa kamaran kera ja jätän ampumiset toistaiseksi osaavampiin käsiin. Nalalla taasen on juoksut pahimmillaan eikä se tunnu olevan kovinkaan orientoitunut oikeastaan yhtään mihinkään. Meiltä ei Nalan kanssa siis odotettu kovin suuria.

Valmistautuminen aloitettiin hyvissä ajoin edellisenä päivänä varusteiden keräämisellä ja tarkastamisella. Rva Reportterille oli vähän haasteellista löytää sopivia vaatteita, koska oma pukuni on talvipuku ja Mr Metsästäjän laaja ja monimuotoinen asuvalikoima on lievästi ylimitoitettu omiin strategisiin mittoihini nähden.
Naisten metsästysvaatevalikoima on Suomessa suorastaan olematon. Sanotaan, ettei täällä ole naismetsästäjiä tarpeeksi, jotta vaatteiden valmistus, tuonti tai jälleenmyynti olisi täällä kannattavaa, mutta uskallan olla eri mieltä. Pienempiinkin käyttäjäryhmiin muissa harrastuksissa on suunnattu markkinointia kannattavin tuloksin ja jopa lapsille on omia mallistoja.

Mieleeni on hiipinyt epäilys, että valikoiman tuomista kotimaisille markkinoille jarruttaa se tosiseikka, että metsästys on miesten perinteisesti hallitsema ala. Miehet todennäköisesti ovat vallalla myös metsästysvaatteita valmistavien ja maahantuovien yritysten hallinnossa. Asenne naisten vaatteisiin on yleensä turhamaisuuden leimaama. Myös naiset itse helposti vaikenevat tarpeestaan löytää kunnollisia, istuvia ja toimivia nimenomaan naisille suunniteltuja vaatteita, koska yleinen asenne leimaa naisen heti turhamaiseksi jos hän valittaa vaatevalikoimasta. Ajatellaan että ei niillä vaatteilla metsästetä tai että ei se metsä mikään muotilava ole. Naiset eivät kehtaa vaatia ja kysellä, joten luullaan ettei kysyntää ole. Vaatteiden toimivuudella ja sopivuudella on kuitenkin oleellista merkitystä myös metsästyksessä. Toisaalta olen kyllä kuullut myös, että joskus esimerkiksi houkuttelukuviin tai muutoin houkuttelumetsästykseen perehtymättömät metsästäjät vähättelevät kuvien ja pillien merkitystä. Ihmisellä on kummallinen tapa ylenkatsoa itselleen vieraita tai merkityksettömiä asioita.

Miksi miehet sitten saavat valita kymmenien eri mallien ja kuosien valikoimasta olematta turhamaisia? Miksi miehille on eri metsästystyypeille ja maastoille ja ruumiinrakenteelle suunnattuja vaatteita, mutta naisille tämän vaatiminen on turhamaisuutta. Uskon, että kyse ei ole kysynnän puutteessa vaan asenteessa. Itse aion nyt julkisesti tunnustaa silti, että toimivuuden lisäksi haluan myös näyttää hyvältä niin töissä, vapaa-ajalla kuin metsälläkin. Olkoon se sitten naisellista turhamaisuutta tai kulloisenkin ympäristön arvostusta ja kunnioitusta. 

Sasta on tuonut markkinoille naisille suunnatun Kauris Camo takin Optifade kuosilla, mutta sen verran suolaiseen hintaan, että oma lompakko ei anna myöden ostaa sitä koekäyttöön. Ulkomaisista verkkokaupoista löytyy hyviä valikoimia, joista Capelasin valikoima miellyttää omaa silmääni nyt eniten. Rahtikustannukset ovat edellä mainitulla ikävän suuret, vaikka silti hintataso jää kyllä oleellisesti Suomen hintatasoa matalammalle. Verkosta tilatessa vaatteita ei kuitenkaan pääse sovittamaan eikä materiaalia hypistelemään tai muutoin vaatteen laatua tarkastelemaan. Myös periaatteellisista syitä suosisin mieluummin kotimaista. 

Palataanpa lopuksi vielä kuitenkin siihen itse aiheeseen. Metsästyspäivän aamu valkeni sumuisena ja harmaana Mr Metsästäjän ja Rva Reportterin nukkuessa tyytyväisenä omassa vuoteessaan kunnes Mr Metsästäjä virkosi pari tuntia suunniteltua myöhemmin. Hirveän kiroamisen säestyksellä rymisteltiin vaatteet jotenkuten päälle ja kömmittiin kiireesti autoon. Nalakin muistettiin herätellä sohvalta mukaan.
Ennalta suunniteltu passipaikka oli tyhjä, joten kuvat vain peltoon ja odottamaan. Ei tarvinnut kauaa odotella, että alkoi tapahtua. Nala oli istunut suoraan keltiäispesään, mikä aiheutti säpinää pitkäksi aikaa. Sitten ei tapahtunutkaan juuri yhtään mitään kunnes vihdoin Mr Metsästäjä kuulee kyyhkyn siipien suhinaa ja tähyää taivaalle. Samaan aikaan kyyhky laski suoraan kuville ja odotin laukausta. Lopulta kysyin vienosti onko tuo kyyhky tarkoitus ampua.. Ei ollut Mr Metsästäjä havainnut koko lintua, tähysi väärään suuntaan.

Kyyhky saatiin kuitenkin kumoon ja Nalalle harjoitusta. Oli ensimmäinen kyyhky Nalalle, joten arvata saattaa, että suu oli täynnä höyheniä. Lähtiessä tehtiin vielä samalla linnulla yksi linjaharjoitus ja tällä kertaa Nala oli oppinut jo oikean kanto-otteen linnusta ja se sujui paljon siistimmin. Peltoon laski myös huomattava määrä hanhia, mutta aamun teemaan sopien vasta sen jälkeen kun Rva Reportterin kamerasta oli loppunut akku. Ja hyppelipä kaurispukkikin ihan passipaikan vierestä! 

Kaikki ei aina suju ihan suunnitellun kaavan mukaan, kuten ei elämässä muutenkaan. Saalis olisi voinut tietysti olla suurempikin, mutta ei tätä yhtäkään kumpikaan pettymyksenä pitänyt. Hyvältä sekin maistui!

Seuraavaksi Rva Reportteri suuntaa radalle parantamaan osumaprosenttiaan ja alkaa jäljittämään itselleen kunnon metsästyspukua. Vinkkejä otetaan ilolla vastaan. 

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Ensimmäinen NOME-B kisa takana, koiralla ja ohjaajalla.

Onnistuneista taippareista innostuneena pistin ilmottautumisen ensimmäisiin virallisiin NOME-B kisoihin sisään hetimmiten. Treeniaikaa oli kolme viikkoa, mutta ehtiihän siinäkin vähän viilata.
Linja oli treenatessa suuressa roolissa, sillä oli käynyt ilmi että meidän luonnonlahjakkuus linjan suhteen huijasi! Meneehän se treenatessa viivasuoraa linjaa vaikka Uralille saakka jos se jäljestää sitä damin heittäjää, joka siitä ensin käveli! No harjoitus tekee mestarin. Vesityöskentelyä ei oltu treenattu käytännössä yhtään vielä, mutta ehdittiin ennen kokeita pari kertaa käymään rannassa kuitenkin.

Koekutsu tuli viikkoa ennen koetta ja jännitys alkoi kasvaa. Itse en päässyt mukaan kokeeseen ja jännitin kotona lasten kanssa niin etten osannut tehdä juuri mitään koko päivänä.
Ensimmäiset kisasta saadut tiedot olivat lupaavia. Tehtävät näyttivät suhteellisen yksinkertaisilta eikä ohjaustehtäväkään ollut mikään ylipitkä.

Nalan vuoro oli toiseksi viimeisenä, joten odottelua oli luvassa reilusti. Pitkän päivän loppupuolella alkoi käydä ilmi että nuoren koiran hermot vähän rakoilivat odottelusta. Uittomahdollisuutta ei ollut, joten aktiviteetiksi jäi lähinnä käveleksiminen. Ensimmäinen merkintä treenilistaan: harjoitellaan odottelua.
Nala keräsi itsensä ihan hyvin kun tajusi pääsevänsä töihin. Tuomari halusi että ensin käydään hakuruudusta hakemassa pari lintua läheltä, mutta Nalahan kirmasi elämänsä innossa pari kauimmaista tirppaa näytiksi.

Kakkosmarkkeerauksessa heitettiin lintu lammen toiselle rannalle veteen ja toinen melko lähelle maalle. Nala lähti lupaavasti suoraan linnulle, mutta ei ymmärtänyt nousta maalle. Hetken pyörittyään se äkkäsi sen vedessä olleen linnun ja haki sen. Toisella lähetyksellä Nala eteni luotisuoraan jälleen oikealle alueelle ja tutki jopa veneen, mutta ei noussut maalle. Minkäs teet, tätä pitää harjoitella.

Ohjaustehtavässä lintu oli myös ovelasti lammen toisella rannalla maalla. Voi räkä.
Koira taisi olla taas vähän vinossa perusasennossa ja lähti vinoon. Ohjaaja otti takaisin ja huolehti kunnollisen perusasennon. Nala lähti suoraan linjaan linnulle ja nousi maalle. Tottahan se sen sitten löysikin ja palautti käteen kuten kunnon noutaja ainakin. Olisipa tehnyt sen siinä markkeerauksessakin.
Hakuruudun Nala selvitti kirkkaasti. Se on selvästi sen vahvuus. Myös tässä tehtävässä kaikki luovutukset tulivat kauniisti käteen ja ote oli syvä ja pehmeä.


Jäljelle pääsi koko päivän aikana kaksi koiraa ja Nala ei nyt ollut kumpikaan niistä. Arvostelussa sanotaan että, kovalla sykkeellä töitä tekevä koira, jolla tänään olisi voinut olla hieman parempi keskittyminen. Puutteet markkeeraus- ja ohajustehtävässä kuitenkin vaikuttavat tänään palkintosijaan. ALO3 tuli kuitenkin ja kun kokeeseen lähtee niin koira kuin ohjaajakin ensimmäistä kertaa, niin tulos oli erittäin mieltä lämmittävä.  Kisassa ei tullut mitään suurempaa ongelmaa esille vaan harjoituksen puutetta niin koiralla kuin ohjaajalla vain. Myös kisapäivän toiminnan suunnitteluun tuli monta ajatusta. Tästä on hyvä jatkaa treenejä ja syksyllä sitten varmaan Derpyyn!

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Kansainväliset Erämessut 2014 Riihimäellä

Kansainväliset Erämessut järjestetään Riihimäellä joka toinen vuosi ja tällä kertaa ne osuivat sellaiseen viikonloppuun, että allekirjoittanutkin pääsi paikalle. Messut olivat nelipäiväiset eikä yhdessä iltapäivässä pystynyt mitenkään sisäistämään näkemäänsä ja kuulemaansa. Näytteilleasettajia oli 600 ja kävijöitä oli riittänyt yli 40 000 joten aivan pienistä messuista ei ollut kyse.
Sää suosi messuilijoita, joskin juuri lauantaina tipahti niskaan muutama virkistävä vesikuurokin.

Ensimmäinen tehtävä alueelle päästyämme oli etsiä Eräkoira.fi sivuston piste. Nala on nimittäin sen verran ruipelo, että tilaamamme liivi oli sille auttamatta liian iso. Eräkoiran ystävällinen myyjä vaihtoi liivin ja saatiin kotiin viemisiksi oikean kokoinen liivi.
Aki S. Perälä 

Toinen must- juttu oli löytää ajoissa tapahtuma-areena. Siellä nimittäin piti esityksen Suomen houkuttelupyynnin keulakuva ja edelläkävijä Aki S. Perälä. Onhan noita pillejä kotonakin nähty ja kuultu, mutta asiantuntijan tietoisku oli mielenkiintoista kuultavaa ja kyllä ne pillitkin melkoisen vakuuttavia ääniä Akin käsittelyssä päästelivät. Houkuttelupyynnistä kiinnostuneiden kannattaa vierailla blogissa  Kettumailla - ketun pillityksen taito. Facebookissa aiheen tiimoilta löytyy Houkuttelupyynti.fi.
Beretta Silver Pigeon - syksyn sorsapyssy? 
Aseita piti tietysti käydä ihailemassa ja hypistelemässä. Niitä oli esillä perus käyttöaseesta upeisiin käsin tehtyihin taideteoksiin saakka. Pistin merkille, että muita aseita esittelevillä myyjillä oli päällään t-paita, mutta erään pisteen myyjät olivat pukeutuneet valkoiseen kauluspaitaan. Nimilaatassa luki Krieghoff. 
Näiden aseiden hintalapuissa oli järjestään viisinumeroisia lukuja. En uskaltanut edes kuvaa ottaa, ties vaikka olisivat tulkinneet sen ostopäätökseksi.
Erilaisilla aseilla olisi päässyt myös ampumaan, mutta ajanpuutteen vuoksi tämä jätettiin väliin.
Aki Hohkurin taidonnäyte

Vaikuttava oli myös trofee- näyttely, jossa oli esillä vähintään pronssipistemäärän saaneet trofeet. Mukana oli myös muutamia Porilaisen Aki Hohkurin taidonnäytteitä, joista itseeni teki vaikutuksen jäniksen saalistanut iso ilves. 
Erilaisia erähenkisiä varusteita ja vaatteita oli luonnollisesti esillä yllin kyllin ja monia mielenkiintoisia tuoteuutuuksia esiteliin ympäri aluetta. Ensikertalainen erämessuilija sortui lähinnä poukkoilemaan kojulta toiselle osaamatta oikein jäsentää ja sisäistää mitään. Toisella silmällä haeskelin jotain krääsäkojua, josta viedä tuliaisia lapsille, mutta suureksi hämmästyksekseni sellaisia ei oikeastaan ollut!
Muutenkin messuilla keskityttiin mielestäni onnistuneesti olennaiseen. Erilaista näytteilleasettelijaa ja eri tyyppistä luontoharrastelijaa palvelevaa välineistöä oli runsaasti, anniskelualueita oli useita muttei liikaa ja ruokaa sai vähän joka puolelta ja se oli aihealueeseen sopivaa. Riistaruokaa olisi voinut olla enemmän tarjolla, mutta kyllä loimulohellakin sai mahansa täytettyä ihan hyvin. 

Arvostan suuresti käsityötaitoa ja niinpä olinkin erittäin otettu löydettyäni keskiaikaistyylisen sepän pajan,
Sepän paja
jossa seppä takoi yleisön edessä erilaisia taidokkaita töitä koruista, koukkuihin ja veitsiin. Toki messuilla oli runsaasti muutakin käsityöosaamista esillä, mutta jotenkin tämä lämmitti itseäni kovasti.

Oli hyvin antoisat messut ja ensi kerralla olemme varmasti vähintään kaksi päivää ja jututan esilleasettajia enemmän, enkä yritä ahmia koko tarjontaa kerralla. 


Jousiammuntanäytöksen uhri



 
Nalalle vietiin tuliaisiksi savustettu poron luu.

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Taipparit korkattu

Mihin näin aikasin lähdetään??
Herätyskello piipitteli lauantai-aamuna tuhottoman aikaisin, mutta torkkutoiminnon ansiosta meinasi silti tulla kiire. Auton nokan suuntautuessa kohti Närpiötä, suuntautui lämpömittari jo kohti hellelukemia. Lämpöä vastaan oli suunniteltu taisteltavan kylmään veteen kasteltujen pyyhkeiden ja ilmastoidun auton avuin, mutta perille päästyämme tajusimme huolen turhaksi.  Meren rannalla kävi vilvoittava tuulen vire ja lämpöä oli sopivat 20 astetta. Täydellistä!

Ylimääräistä sydämentykytystä tosin aiheutti alueella runsaslukuisena esiintyvät kyyt ja punkit. Ensin mainittuja näimme parikin kappaletta ja jälkimmäisiä oli aamuvuoro nyppinyt koirista ja pyyhkinyt lahkeistaan kymmenittäin.
Pieni Sissi lepäili aina välillä. 
Ilmoittautumispaikka oli vähän hakusessa kun ei tullut luetuksi kisakutsua tarpeeksi tarkkaan, mutta selvisi sekin sitten lopulta. Oma vuoro oli heti Nalan veljen, Misty Bay´s Black Pearlin aka Lennin jälkeen ihan viimeisten joukossa, joten luvassa oli ainakin pari tuntia leppoisaa luppoaikaa. Puitteet oli kuitenkin mainiot ja ihmisten kahvitellessa ja höpötellessä sai koirat uiskennella ja purkaa ylimääräisiä höyryjä. Tulipa myös tavattua vihdoin ihan livenä mies Tapiolan Takamailla blogista. Ja sydäntä särkevän suloinen labradorin pentu Sissi. Paikalla oli näitä pikkupentuja kaksikin ja molemmat pennut opettelivat uimaan myös. Hakipa pikku Sissi reippaasti veteen heitetyn halonkin!


Lenni näyttää miten veteen mennään!
Kellon hiipiessä kohti ilta-päivää alkoi jännitys tiivistyä ja katsoimme viisaimmaksi siirtyä parveilemaan lähemmäksi kisapaikkaa.
Ensin tuli Lennin vuoro ja Lenni osoitti varsinaista metsästyskoiran mentaliteettia syöksyessään veteen lokkia pelastamaan. Ei siis minkäänlaista epäselvyyttä ensimmäisellä rastilla! Hyvillä mielin siirryttiin siitä hakuruudun puolelle. Lenni lähti omaan tyyliinsä kuin tykin suusta ruutuun ja tyhjensi sen vauhdilla. Kieli oli koiralla noin
puoli metrinen, mutta Lenni olisi varmaan mielellään hakenut lisääkin variksenraatoja. Ohjaaja unohti jännityksessään ottaa koiraa vähän hengähtämään lähetysten välillä, mutta eipä tuo näyttänyt hirveästi haittaavan. Jäljelle pääsi siis ainakin Lenni.
VARIS!!!

Seuraavaksi olikin vuorossa Nala. Allekirjoittanut ei meinannut  jännitykseltään saada kuvia otetuksi, onneksi mies on meillä se ohjaaja tässä lajissa. Nala neitokainen ei näyttänyt kovin nauttivan varpaiden välistä tursuavasta mudasta mutta loikki veteen reippaasti ja haki lokin epäröimättä isännälle. Toiseen hakuun vaihdettiin vähän lähetyspaikkaa helpommaksi ja Nalakin näytti tyytyväisemmältä.
Hakuruutuun Nala lähti myös täyttä vauhtia. Tuomarin sanojen mukaan koira osaa itsenäisesti laajentaa haku-aluetta niin että hyvä kun alue riittääkään. Kaikki linnut löytyi, mutta jännitystä aiheutti tieto jostain hiipparista, joka oli kuulemma huutanut kun ammutaan ja koiria pidetään vapaana ja lähtenyt metsään päin haku-alueen suuntaan.  Onneksi ei kuitenkaan osunut kohdalle. Tällä isännällä kisajännitys aiheutti pienen oikosulun ja normaalista poiketen alkoi
Nala kiikuttaa lokkia rannalle
kiitellä koiraa ennen kuin lintu oli kädessä. Tästä kummastuneena Nala pudotteli riistaa jonkin verran isännän jalkoihin kun se normaalisti tuo ne käteen. Ampuja tämän huomasi ja tulikin heti sanomaan minulle, että tuossa mennään vikaan.
On kuulemma hyvä koira, jonka kanssa on hyvät mahdollisuudet lähteä etenemään mihin suuntaan vaan haluaa.

Sitten olikin taas vuorossa odottelua ja jännittelyä jälki-osuutta odotellessa. Velipoika oli taas vuorossa Nalaa ennen ja lähdin muka kuvaamaan. Olin odottanut jäljestyksessä menevän hetki, mutta Lenni olikin niin nopea, etten oikein ehtinyt kunnolla kameraa kohdistamaan! Hyvä Lenni!

Seuraavana lähti matkaan Nala, joka lähti jäljelle reippaasti. Hetken päästä viuhahti koira jäljen loppupäässä tiellä ja sukelsi siitä takaisin metsään. Tuomari lähti reippaana miehenä katsomaan mitä tapahtuu. Hetkeen ketään ei näkynyt ja oma vatsa puristui jännityksestä kippuraan. Sitten sukelsi musta koira pensaikosta pupu hampaissaan ja tuomarikin kömpi takaisin tielle toisesta kohtaa. Nala oli ilmeisesti havainnut jotain elävää kivenkolossa ja kävi sen tutkimassa. Siitä oli kuitenkin saman tien palannut kanille ja toi sen isännälle hyvässä järjestyksessä.  Oma arvio on, että Nala jäljesti jäljen vetäjän reitin loppuun asti ja tajusi sitten vasta että se kani oli se juttu mikä piti hakea.

Jäljellä oli siis enää kunniakirjojen jako, koirien syöttäminen ja uittaminen sekä kotiinpaluu. Lennille tuomari suositteli lähtemään reippaasti nyt kisakentille.

Hieno päivä, upea koira ja kauhean mukavia ihmisiä! 
Odotellessa popsittiin välillä vähän lihapullia..


Misty Bay´s Black Pearl aka Lenni

lauantai 3. toukokuuta 2014

Kohti taippareita

SNJ:n koekalenteria on viime aikoina seurattu suhteellisen tiiviisti. Ensimmäinen ilmottautuminen ei tuottanut tulosta, mutta nyt näyttää siltä että paikka taippareihin on luvassa.
Valmistautuminen on hyvässä vauhdissa ja nyt näyttää oikein lupaavalta sekä koiran että ohjaajan edistyminen.

Viime syksynä veneessä taisi jännittää
Nalalle tehtiin kokeenomaiset treenit, jotta nähdään missä asioissa täytyy vielä petrata ja mitkä sujuu jo hyvin. Treenit aloitettiin suhteellisen mukavassa, aurinkoisessa säässä. Suuremmin ei myrskynnyt mutta rannikolla nyt tuntuu aina tuulevan. Alkuun otettiin vesinoudot ykkösmarkkeerauksina veneestä heittäen. Venettä Nala ei ihmetellyt yhtään, mutta se on kyllä jo viime vuonna ollut veneen kyydissä, joten sen suhteen ei ongelmia odotettukaan.

Hihna jäi isännällä kotiin, joten koko treeni tehtiin sitten kytkemättä koiraa. Tokokoiralle tämän ei pitäisikään olla mikään haaste. Nala odotti nätisti ja tarkkaavaisesti isännän sivulla kaverin heittäessä lokin veneestä. Markkeeraus onnistui ja Nala lähti reippaasti mutta hieman hitaasti veteen ja suuntasi suoraan lokille. Liekö ihmetellyt uutta tilannetta tai jotain muuta arpoi, mutta ui jonkin ihmeellisen kunniakierroksen linnun ympäri ennen kuin tarttui lokkiin ja kiikutti sen hyvässä tahdissa suoraan ohjaajan käteen. Jes!!
Seuraavaan noutoon Nala lähti suoralla loikalla veteen ja lokki palautui ohjaajalle huippuvauhtia.

Kylmä vesi on tuntunut aiheuttavan monelle koiralle vesihäntää, joten koiran kuivaamiseen ja lämmittelyyn uhrattiin reilusti aikaa. Täytyy pitää kaverista huolta treenatessakin.

Hakuruutu tehtiin hoidetulla metsäalueella hakkuuaukean vieressä. Hakuruutu on ollut Nalalla melko vahvasti hallussa, joten sen kanssa osattiin jo odottaakin hyviä suorituksia. Nala kävi aluetta nopeasti ja tarkasti läpi ja löysi linnut vaivatta. Koska oli tiedossa koiran osaaminen haussa, oli yksi lintu kokeeksi viety kauemmaksi hakkuuaukean puolelle. Nala joutui siis vaihtamaan aluetta linnun löytääkseen ja hyvin se sen löysikin. Isäntä otti aina koiran välillä tasaamaan hengitystä sivulle, jotta hajuaisti palautuu juoksemisesta.
Nala kuumenee jonkin verrankin hakuruudusta, mutta nyt ei ainakaan mitenkään liiaksi. Hengähdystauot hakujen välissä varmaan tekee senkin asian suhteen ihan hyvää.

Viimeinen lintu oli montussa josta ei juuri hajua sattunut Nalan nenään ja ohjaaja teki tässä kohtaa päätöksen olla lähettämättä koiraa ollenkaan enää hakuun vaan harjoitus lopetettiin onnistuneeseen suoritukseen. 

Hyvin peruskoulutettu koira ei hihnaa tarvi
Viimeiseen tehtävään lähdettiin hyvillä mielin, mutta hieman jännittäen. Vuorossa oli siis kanin jäljestäminen ja kani on kuitenkin melkoisen herkullinen tapaus.
Kunniatehtävä osui jollekin edesmenneelle Herra Kanille joka oli jostakin pakkaseen päätynyt. Kani oli hyvin sulanut ja hyväkuntoinen pienen rusakon kokoinen pötkylä.
Jälki vedettiin taippareita jäljitellen noin 80m pituiseksi ja loivasti kaartaen maaston mukaan. Nala laitettiin matkaan ja se tajusikin jutun juonen melko nopeasti ja lähti juosten jäljelle. Maasto oli melko puustoista, joten näkyvyys koiraan oli huono. Avustaja oli metsässä vakoilemassa kania ja koiraa. Kani oli ojan penkan päällä vähän korkeammalla eikä Nala hoksannut sitä ensin vaan meni ohi. Fiksuna kaverina se kuitenkin tajusi palata hieman taaksepäin ja sai uudelleen jäljen päästä kiinni. Siitä se sitten osasi jäljestää suoraan kanille. Kania ei jääty sen kummemmin ihmettelemään vaan poimittiin talteen ja kiikutettiin ylpeänä isännälle ja suoraan käteen kuten kaiken muunkin päivän aikana.
Viilipyttymäisen tyyni isäntä tuuletti hurjasti sisäänpäin ja kiitteli koiraa hillitysti silitellen.
Kaiken kaikkiaan todella hyvää työskentelyä ja taippareihin ollaan lähdössä suurin odotuksin ja tulevia kisojakin katsellaan jo valmiiksi.
Pari päivää taipparitreenien jälkeen Nala pääsi ensimmäistä kertaa lämpimälle riistalle varisjahtiin. Työ sujui kuin ammattilaiselta!



lauantai 8. maaliskuuta 2014

Jotkin kukat puhkeavat kukkaan keskellä talvea!

Sanotaan että narttukoiran luonne kasvaa ja kehittyy ensimmäisten juoksujen jälkeen, mutta meidän Nalan tapauksessa jotakin tapahtui toisten juoksujen kohdalla. Ehkä kysymys on juoksujen ajoittumisesta murrosikään tai ehkä se on vain se aikuistuminen ja pentuiän taaksejääminen.

Oli niin tai näin niin muutos koirassa on vain ja ainoastaan positiivinen. Olen aiemmin kirjoittanut koulutuksen mukauttamisesta koiran luonteen mukaan ja täällä on nyt yritetty myös elää näiden oivallusten mukaan.
Nalan oltua jopa hieman turhan vaatimaton ja miellyttämishaluinen, päätimme antaa sen kasvaa pahimman murrosiän myllerryksen yli melko lailla vapaan kasvatuksen mallin mukaan.  Nalan peruskoulutus on kuitenkin ollut sen verran intensiivistä ja harrastuksen päälajien perusasiatkin se jo osasi,   joten tulimme siihen tuloksiin ettei se niitä oppeja mihinkään muutamassa kuukaudessa hukkaa. 

Nalaa ei myöskään ole edes yritetty totuttaa olemaan yksin kotona työpäivän ajan. Olen ollut koko sen pentuajan kotona, joten äkillinen yksinjääminen tuntui välillä sitä järkyttävän. Onnekseni pystyin ottamaan sen töihin toimistokoiraksi, millä onkin ollut yllättäviä vaikutuksia.
Ensimmäinen asia jossa muutoksen huomasi olikin juuri tuo yksin jääminen. Nyt kun se on saanut olla niin paljon mukana, niin se ei olekaan sitten välillä yksin jäätyään tuhonnut yhtikäs mitään! Olisi voinut luulla että vaikutus olisi ollut täysin päinvastainen.

Toinen asia on ollut korvien asento. Nalan elekieli on ennen näyttänyt lähinnä kuuliaiselta korvien roikkuessa päätä myöten kuin patalaput, mutta nyt sen korvat ovat pääasiassa uteliaan odottavasti tötteröllä. 
Siitä on myös tullut hirmuisen ahne! Se söisi nykyään rajattomasti ihan mitä vain ja se on alkanut jopa kuolata. Tämä seikka antoi minulle itselleni sysäyksen ilmoittautua taas tokoon, koska suuresti  himoitun palkan avulla saan treenit paljon paremmin pysymään mielekkäänä ja iloisena tekemisenä koiralle eikä vain käskyttämisenä.

Nomen suhteen tämän uuden asenteen näkee Nalan suhtautumisessa riistaan. Ylösotot ovat nyt spontaaneja kaikelle nyt näytetylle riistalle ja innokkuus aivan eri luokkaa kuin aikaisemmin.

Tuntuu kuin Nala olisi aivan yhtäkkiä löytänyt itsensä. Odotamme koko perhe toimintatarmoa täynnä alkavaa harrastuskevättä! Saatatte tavata meidät myös taippareissa jos onni on myötä ilmoittautumisissa. 

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Tuhotyö-galluppi

Revittyjä sohvia, syötyjä seiniä, päättömiä barbeja sekä muutamat parittomat kengät. Hävityksen seasta
Esimerkki Nalan askarteluista
löytyy nappisilmät ja varovasti heiluva häntä.

Melkein jokainen koiranomistaja voisi teoriassa olla edellä mainitun näyn edessä kotiin tullessaan, mutta jotkut rodut tuntuvat olevan taipuvaisempia suurtuhoihin kuin toiset.
Labradorinnoutaja aktiivisena koirana tuntuu olevan tuhoamisvimmansa kanssa kärkipäätä ja päätin hieman kysellä muiden kokemuksia asiasta.  Merta edemmäs ei tarvitse heti lähteä kalaan, onhan meillä labradori kotonakin.

Nalan tihutyöt liittyvät selkeästi eroahdistukseen ja tuhoaminen on tietyn tyyppistä. Repiminen on sen tapa purkaa ahditusta ja rauhoittaa itseään. Se ei pureskele tuolin jalkoja tai muuta sellaista. Sen sijaan vaippapaketti on löytynyt atomeiksi silputtuna pitkin sohvia ja lattioita. Pari kertaa on myös vessasta haettu käytetty vaippa, joka on silputtu tietysti sohvalle eikä missään nimessä sinne vessaan. Jos lattialla nurkissa ei ole mitään, osaa tämä omatoimituholainen nousta lipastojen ja pöytien päältä hakemaan kohteita. Olipa kerran vedetty myös koiran hihnoja ja muita sellaisia varten tarkoitettu naulakko jotenkin ylösalaisin ja mm uudesta sadetakista syöty tarrat. Myös minun ulkoiluhousujen vyö on tuunattu ihan uuteen uskoon.

Repimisen lisäksi toinen selvä trendi on tuhota tavarat, joita isäntäväki pitää usein kädessä. Play Stationin ohjaimia on syöty kaksin kappalein. Kaukosäädin, silmälasit, sähkövatkaimen vispilät, hiustenkuivain joitakin laturin johtoja ja hiusharjoja. Lisäksi tietysti jätesäkillisen verran leluja, joita käydään varastelemassa lastenhuoneesta, tuosta ehtymättömästä aarreaitasta! Meidän kaksi vuotias tytär osaa jo huutaa erittäin tomerasti: ”Nala rikko! Nala häpee!”

Unohtumattomin tuhotyö meillä oli edellisen labradorin käsityötä. Meillä oli uusi sänky ostettu ja vanhat runkopatjasängyt nostettiin kuistille. Siinä sitten mietittiin mitä niille tehdään kun ei ihan toimivia sänkyjä viitsi kaatopaikallekaan viedä. Lähdettiin siitä piipahtamaan vanhempieni luona ja koira jäi terassille sänkyjen kanssa. Hetken päästä palatessamme oli näky kuin talvella vaikka oli keskikesä. Koko piha oli valkoisen täytteen peitossa, sillä koira oli repinyt molemmat sängyt täysin tyhjksi kuoriksi. Eipä tarvinnut enää miettiä mitä sängyille tehdään. Samainen koira onnistui myös vetämään kattomaalit päälleen, mikä ei niin hauska tapaus ollutkaan. Eläinlääkäriä ei ottanut vastaan meitä lainkaan ja maali ehti tehdä pahaa jälkeä koiran häntään ja anturoihin ennen kuin trimmaaja sai ajeltua koiran karvat ja asiansa osaava eläinlääkäri saatu kiinni.

Nalan sisarukset tuntuvat omaavan myös kiitettävän kyvyn tihutöihin. Seuraavassa poimintoja Misty Bay´s in facebook-ryhmästä.

”Meidän koiruus on syönyt yksinjäätyään uuteen olohuoneen mattoon reiän. Lisäksi seinästä revittiin ensin tapettia ja lopulta se järsi seinää niin että gyproc-levy näkyi. Eteisen liukuovikaapin se keksi avata joku kerta ja söi sieltä muutaman kengän...Niin ja kaksi koiranpetiä se on repinyt. Todettiin että ei se vissiin sitte tartte omaa sänkyä. Niin tai sitten kangas on ollut väärän värinen...”

on mm. repinyt mun aku ankka kansion silpuksi, hienosäätänyt astianpesukoneen nappulat, syönyt eteisen seinää kahdesta kohdasta siten että lasikuitutapetti ja kyproclevy on kulunut puhki… eteisessä olevien ovien karmien kiinnitysruuvien reikiin laitetut muovitulpat on syöty ylimmäisiä lukuunottamatta, lisäksi sillä on kenkä ja sukka ja hanska/pipofetissi eli niitä menee jos unohtuu saataville ”

 Meillä suurempia ongelmia ei toi lapukka oo aiheuttanut  sen tuhot on yks kenkä ja aamutossu , vähän nakertanu sohvan reunaa , lattialistaa , oven alaosaa ja hyllystä kulman . ”

Olipa eräs velikulta myös aiheuttanut itkua ja hammasten kiristystä levittämällä emännän käsityökorin sisällön ympäriinsä tuhoamalla samalla niin lähes valmiit työt kuin langat ja sukkapuikot ynnä muut välineetkin.

Edellä mainittu tuhorepertuaari käsittelee siis vain yhden pentueen otannan. Samanlaista keskustelua on käyty myös suuremmassa mittakaavassa ainakin labradorinnoutajien facebook-ryhmässä.

Ei pidä silti sortua äkkinäisiin johtopäätöksiin ja ajatella ainoastaan labukoiden olevan toivottomia tuholaisia.
Vertailun vuoksi voidaan mainita em. perheiden toisten koirien aktiviteeteista seuraavaa:

”…Avaa sujuvasti kaikki kaapit ja usein tyhjentää mun vaatekaapista ja eteisen liukuovikaapista vaatteita ( ne mitä mulla on viimeeks ollu päällä ) kantaa ne sohvalle ja petaa pedin siihen . Jos taskuun jää nameja , syö ne , mutta koskaan ei vaatteet oo rikki , vaan jos tasku on auki ottaa namit sieltä , jos ei , puree taskun sisäpuolelle reiän ja tyhjentää sitä kautta . Roskis meillä on aina sidottu kiinni ja mun yhdessä kämpässä helsingissä jääkaappi oli lapsilukolla , kun muutaman kerran sen kokonaan tyhjensi ...kaappi oli vielä semmonen pieni tiskitason päällä oleva ja hyvin oli ylettyny kaikki tasot tyhjentämään . Keittiössä on usein kaikki kaapin ovet auki ja joskus nosteltu tavaraa lattialle , meillä on pelkkiä liukukaappeja , mut hyvin tuntuu aukeavan . Tiskit nostaa sujuvasti altaasta ja esipesee hyvin . Joskus kyllä rikkonu jonkun lautasen . Kerran likoomassa altaassa iso kattila puolillaan vettä , oli nohevasti nostanu sen lattialle ilman että oli ollenkaan läikkyny mitään , kattila oli keskellä keitiötä edelleen puolillaan vettä . Että sellasta puuhailee dalmis ”

Ja olipa eräs dobermanni saanut terassin muoviseinän rikki kun oli joutunut katselemaan kun labukat treenasi. Toisella kerralla oli samainen herra yksin odotellessaan päättänyt harjoitella hieman kutomista ja kun jäljistä päätellen ei ollut aivan onnistunut, oli turhautumistaan pistänyt yhden maton palasiksi.
Että kyllä ne muutkin osaavat.

Ongelma on suhteellisen yleinen ja taloudelliset menetykset voivat kohota huimiinkin summin. Vakuutusyhtiö ei yleensä korvaa penniäkään, ei ainakaan jos rehellisenä kansalaisena menet kertomaan totuuden tuhojen aiheuttajasta. Katsovat ettei tuho ole yllätyksellinen jos olet ehdoin tahdoin villieläimen kotiisi kiikuttanut.

Tuoreet, lihaisat luut ehkäisevät tuhoja ja niitä kannattaa tarjoilla jo pentuna
Ratkaisumalleja tuntuu olevan jonkin verran ja osalla kouluttajista tuntuu olevan tähän keskenään ristiriitaisia näkemyksiä. Helpointa on varmaan rajoittaa koiran oleskelualuetta yksin ollessaan ja kerätä pois kaikki tuhottavissa oleva irtain. Mikä ei luonnollisesti paljon auta jos koira sattuu olemaan mieltynyt talon rakenteisiin tai huonekaluihin etkä asu tyhjässä betonibunkkerissa. Yleisesti tuntuu olevan käytössä myös tyhjät maitopurkit, tuoreet luut tai herkuilla täytetty Kongi koiranlelu.  Vaikka kuulinpa erään sankarin syöneen siitä namit ja pilkkoneen lelun sen jälkeen.. Jos koiralla ei vielä ole tuhoamisvimmaa, ei kannata ennaltaehkäisevässä mielessä jättää sille revittävää. Tämä saattaa nimittäin joissain tapauksissa vain opettaa koiran repimään kaikkea muutakin.

Itse katson pienten tuhojen kuuluvan pakettiin vähän niin kuin rapatassut ja karvatkin. Nykyään Nala kuitenkin on minulla töissä ja toimittaa toimistovahdin ja maskotin virkaa, joten tuhoilta vältytään lähes täysin.
Suurempien tuhojen kärsijöille lähetän voimahalit!


Saa vapaasti kertoa omista kokemuksistaan, mitä teidän koirat on tehneet?