Kanalinnustusmatka







Kanalinnustusretkeä Taivalkosken ruskamaisemiin odotettiin enemmän kuin kesälomaa konsanaan ja aamukampa taisi olla käytössä koko kesän.

Lähtöaamuna paisteli mukavasti aurinko ja matkatavarat ja koira pakattiin autoon hyvillä mielin. Nala nukkui suurimman osan matkaa eikä tuntunut ollenkaan välittävän pitkästä matkasta. Välillä se vähän järsi luuta, mutta muuten oli aivan rauhallisesti.





Mökkimaisemaa







Illalla saavuttiin mökille sen verran myöhään, että oli jo aivan pimeää.





Seuraavana aamuna saatiin ihastella aamuauringossa kylpevää suomalaista järvimaisemaa ruskan väriloistossaan suoraan mökin terassilta.





Kyseessä kun tosiaan oli metsästysreissu, niin aamukahvien jälkeen pakattiin koira jälleen autoon ja lähdettiin etsimään lintuja. Vuosi on kuulemma kanalintujen huippuvuosia, joten odotin niitä kanoja loikkivan vähän

Taivalkosken ABC:n parkkikselta

joka kuusen juuresta. Toisin kuitenkin kävi.

Ensimmäisen kilometrin jälkeen jouduttiin paikkaamaan jalkaani. Uusi metsästyskenkä kun ei ollut sisäänajettu ja aiheutti hankaamista. Totta kai tiedän että uusilla kengillä ei lähdetä pitkille reissuille, mutta jostain syystä tämä ei tällä kertaa ollut käynyt nyt mielessänikään.

Retki jatkui, mutta 10-12km tarvottuamme emme olleet nähneet muuta kuin hirviemon vasoineen. Eipä kyllä ollut marjaakaan. Kuulemma halla oli vieraillut pahimmoilleen tänä vuonna.

Etenimme ketjumetsästyksen tyyliin koiran ravatessa toisen luota toisen luo. Nala ei varmastikaan tiennyt mitä oltiin tekemässä, mutta aivan hyvin noutajakin osasi toimia karkottavana. Paitsi ettei ollut mitään karkotettavaa.

Ensimmäisestä päivästä jäi siis käteen liikuntaa, raitista ilmaa, kauniit maisemat ja rakot. Pienen mietinnän jälkeen teimme suunnitelman. Aamulla tarkistamme suot ja iltapäivällä kiipeilemme tarkastamassa vaarojen rinteet. Jossainhan niiden lintujen on oltava.

Viimeinen leposija porolla

Aamu-usvainen suo oli varmaan kaunis, mutta minä taisin olla vähän kateellinen koiralle joka sai jäädä autoon nukkumaan. Teeren kuvat puihin ripustettuamme otin mukavan asennon ja vaivuin horrokseen. Hetken päästä havahduin siipien viuhahdukseen kun kanahaukka hyökkäsi kuvien kimppuun! Kamera oli kaulalla, mutta en harmikseni todellakaan ollut tarpeeksi nopea saadakseni tuosta hienosta linnusta kuvaa. Lähtiessämme huomasimme poronsarven sojottavan mättäästä ja tarkemman tutkiskelun jälkeen tajusimme siinä sammaleen alla lepäävän koko poron ikiuntaan!

Iltapäivällä lähdettiin maastokartan kanssa suunnistamaan rinteeseen ja jo mennessä tiesimme olevamme oikeassa paikassa. Ensin nähtiin tienvarressa pientä soidinta aloitteleva ukkometso rouvineen ja kilometrin päässä monta nuorta metsoa!

Vaan eipä olleet metsot tyhmiä. Nalan järjenjuoksu onkin sitten jokaisen itse arvioitava. Yleensä uusien asioiden ja epävarmojen tilanteiden sattuessa Nalalla on tapana tulla meidän viereen ilmoittamaan tapahtumista. Tiedä sitten miten käynnissä olevat juoksut vaikuttaa, mutta tällä kertaa Nala päättikin toimia hieman toisin..

Vanha homenokkainen ukkometso sitten sattui ajoketjumme kohdalle. Ukkeli ei lehahtanut lentoon vaan ylpeästi lähti vain kävelemään poispäin. Nala kun havaitsi lähes itsensä kokoisen mustan linnun, se säntäsi suoraan metson perään ja metsästäjät saivat vain katsella kun pitkin kairaa kiisi kaksi mustaa aivan peräkanaa. Sanomattakin kai selvää, ettei ampuminen tullut kysymykseenkään koiran roikkuessa linnun pyrstösulissa. Suuri metsästäjä päätettiin tämän jälkeen pistää autoon lepäämään. Eikä sille nyt voinut oikeasti kiukkuinen olla, 8 kuiselle pennulle. On sillä riistaviettiä ainakin.

Päivä oli kaikkien mielestä onnistunut, aurinko paisteli ja linnut löytyivät vaikka eivät pataan päätyneetkään. Ottaessani kenkiä jalasta kävi kuitenkin ikävällä tavalla selväksi, että 20km rakkojen kanssa kävely on tehnyt tehtävänsä ja emäntä jää seuraavana päivänä mökille koiran kanssa lepäämään. Rakot olivat kyllä tavallaan hävinneet mutta tilalla oli vain punaista mössöä. Melko kivuliasta, en suosittele.

Isännälle sattui kuitenkin teeri saaliiksi omatoimireissustaan ja meille koiran kanssa teki lepo ihan hyvää, joten ei se niin kauheasti ketään sitten harmittanut.

Noutaja työssään

Viimeistä metsästyspäivää en aikonut menettää, joten huolellisten paikkailujen jälkeen vedin isännän isot saappaat jalkaan ja pakkasin haulikon autoon. Taktiikkaa oli pakko vähän muuttaa ja päätimme siirtyä hiljaiseen hiiviskelyyn. Koira sai olla melko paljon autossa, koska hiiviskely ei todellakaan ole Nalan parhaita puolia. Havaitsimme hakkuuaukeiden reunat erittäin linturikkaaksi maastoksi, mutta tiheässä kasvustossa itselläni ei ole mitään toivoa ehtiä ampumaan. Onneksi isäntä oli vähän nopeampi ja saikin pyyn saaliiksi.

Lähdin sitten kiertämään itsekseni erästä aurinkoista aukean reunaa. Pysähtelin välillä syömään puolukoita ja mietin, että jos olisin lintu niin olisin täällä mättäiden suojassa paistattelemassa ja syömässä. Ja samassa lähti teeri suoraan edestäni ihan läheltä aukean suuntaan. Toimin aivan liian hitaasti, mutta pääsin kuitenkin

Laavulla makkaravahtina

kunnolla tähtäämään ja jopa ampumaan. Innostuksissani en kuitenkaan älynnyt ottaa ennakkoa ja niin se meni reippaasti ohi. Jatkoin matkaa autolle kädet täristen ja hihitellen itsekseni; olen varmaan ainoa metsästäjä joka on onnellinen vaikka ampuu ohi! Sain päivän aikana ampua vielä toistekin ohi, mutta se ei enää ollut yhtä hauskaa kuin tämä ensimmäinen.



Onnea on oma koira

Päätimme paistaa vielä makkaraa ja keittää kahvit laavulla ja lähteä sitten Syötteelle kuvia ottamaan. Eväät ja kahvi maistuu metsässä aivan erilaiselta kuin kotona ja omasta mielestäni nämä tauot oli ihan parasta koko retkessä. Siinä vähän harmittelimme kuinka niitä metsoja näki lähinnä auton vieressä ja tiellä muttei metsässä lainkaan niin että pääsisi ampumaan. Oli viimeinen metsästyspäivä ja tarkoitus lopettaa tähän. Annoin Nalalle vielä kissanlihapussin, joita meillä oli koiralle mukana lisäenergiaksi. Silmäkulmasta näin kuinka jokin tumma, teeri tai metso, laskeutui leiripaikan taakse kuusen viereen. Hassu tapa näillä linnuilla kierrellä autoja ja leiripaikkoja. Taitavat olla samaan tapaan vähän uteliaita kuin kotikanatkin.



Reissun saalis









Emäntä ite, Syötteellä.

Vietyämme tavarat autolle päätti mies kuitenkin vielä käydä katsomassa mikä lintu sinne laski ja me jäimme Nalan kanssa autoon. Parin minuutin päästä kuului kaksi laukausta ja sitten metsästä alkoi kuulua hirveä huuto. Ajattelin miehen joko katkaisseen jalkansa linnun perään sännätessään tai toisen metsästäjän ampuneen tätä. Nousin autosta ja lähdin katsomaan. Sieltä se rämpi metsoa roikottaen polulle, riemusta se oli siellä kaheli kiljunut! Ja olihan se vaan hieno päätös reissulle, ihan ensimmäinen metso.  



Seuraavana aamuna kotiin päin ajellessa liiteli maakotka auton edessä aivan kuin suuntaa näyttäen ja turvallista kotimatkaa toivottaen.