Jotkin kukat puhkeavat kukkaan keskellä talvea!

Sanotaan että narttukoiran luonne kasvaa ja kehittyy ensimmäisten juoksujen jälkeen, mutta meidän Nalan tapauksessa jotakin tapahtui toisten juoksujen kohdalla. Ehkä kysymys on juoksujen ajoittumisesta murrosikään tai ehkä se on vain se aikuistuminen ja pentuiän taaksejääminen.

Oli niin tai näin niin muutos koirassa on vain ja ainoastaan positiivinen. Olen aiemmin kirjoittanut koulutuksen mukauttamisesta koiran luonteen mukaan ja täällä on nyt yritetty myös elää näiden oivallusten mukaan.

Nalan oltua jopa hieman turhan vaatimaton ja miellyttämishaluinen, päätimme antaa sen kasvaa pahimman murrosiän myllerryksen yli melko lailla vapaan kasvatuksen mallin mukaan.  Nalan peruskoulutus on kuitenkin ollut sen verran intensiivistä ja harrastuksen päälajien perusasiatkin se jo osasi,   joten tulimme siihen tuloksiin ettei se niitä oppeja mihinkään muutamassa kuukaudessa hukkaa. 

Nalaa ei myöskään ole edes yritetty totuttaa olemaan yksin kotona työpäivän ajan. Olen ollut koko sen pentuajan kotona, joten äkillinen yksinjääminen tuntui välillä sitä järkyttävän. Onnekseni pystyin ottamaan sen töihin toimistokoiraksi, millä onkin ollut yllättäviä vaikutuksia.

Ensimmäinen asia jossa muutoksen huomasi olikin juuri tuo yksin jääminen. Nyt kun se on saanut olla niin paljon mukana, niin se ei olekaan sitten välillä yksin jäätyään tuhonnut yhtikäs mitään! Olisi voinut luulla että vaikutus olisi ollut täysin päinvastainen.

Toinen asia on ollut korvien asento. Nalan elekieli on ennen näyttänyt lähinnä kuuliaiselta korvien roikkuessa päätä myöten kuin patalaput, mutta nyt sen korvat ovat pääasiassa uteliaan odottavasti tötteröllä. 

Siitä on myös tullut hirmuisen ahne! Se söisi nykyään rajattomasti ihan mitä vain ja se on alkanut jopa kuolata. Tämä seikka antoi minulle itselleni sysäyksen ilmoittautua taas tokoon, koska suuresti  himoitun palkan avulla saan treenit paljon paremmin pysymään mielekkäänä ja iloisena tekemisenä koiralle eikä vain käskyttämisenä.

Nomen suhteen tämän uuden asenteen näkee Nalan suhtautumisessa riistaan. Ylösotot ovat nyt spontaaneja kaikelle nyt näytetylle riistalle ja innokkuus aivan eri luokkaa kuin aikaisemmin.

Tuntuu kuin Nala olisi aivan yhtäkkiä löytänyt itsensä. Odotamme koko perhe toimintatarmoa täynnä alkavaa harrastuskevättä! Saatatte tavata meidät myös taippareissa jos onni on myötä ilmoittautumisissa. 

Tuhotyö-galluppi

Revittyjä sohvia, syötyjä seiniä, päättömiä barbeja sekä muutamat parittomat kengät. Hävityksen seasta

Esimerkki Nalan askarteluista

löytyy nappisilmät ja varovasti heiluva häntä.

Melkein jokainen koiranomistaja voisi teoriassa olla edellä mainitun näyn edessä kotiin tullessaan, mutta jotkut rodut tuntuvat olevan taipuvaisempia suurtuhoihin kuin toiset.

Labradorinnoutaja aktiivisena koirana tuntuu olevan tuhoamisvimmansa kanssa kärkipäätä ja päätin hieman kysellä muiden kokemuksia asiasta.  Merta edemmäs ei tarvitse heti lähteä kalaan, onhan meillä labradori kotonakin.

Nalan tihutyöt liittyvät selkeästi eroahdistukseen ja tuhoaminen on tietyn tyyppistä. Repiminen on sen tapa purkaa ahditusta ja rauhoittaa itseään. Se ei pureskele tuolin jalkoja tai muuta sellaista. Sen sijaan vaippapaketti on löytynyt atomeiksi silputtuna pitkin sohvia ja lattioita. Pari kertaa on myös vessasta haettu käytetty vaippa, joka on silputtu tietysti sohvalle eikä missään nimessä sinne vessaan. Jos lattialla nurkissa ei ole mitään, osaa tämä omatoimituholainen nousta lipastojen ja pöytien päältä hakemaan kohteita. Olipa kerran vedetty myös koiran hihnoja ja muita sellaisia varten tarkoitettu naulakko jotenkin ylösalaisin ja mm uudesta sadetakista syöty tarrat. Myös minun ulkoiluhousujen vyö on tuunattu ihan uuteen uskoon.

Repimisen lisäksi toinen selvä trendi on tuhota tavarat, joita isäntäväki pitää usein kädessä. Play Stationin ohjaimia on syöty kaksin kappalein. Kaukosäädin, silmälasit, sähkövatkaimen vispilät, hiustenkuivain joitakin laturin johtoja ja hiusharjoja. Lisäksi tietysti jätesäkillisen verran leluja, joita käydään varastelemassa lastenhuoneesta, tuosta ehtymättömästä aarreaitasta! Meidän kaksi vuotias tytär osaa jo huutaa erittäin tomerasti: ”Nala rikko! Nala häpee!”

Unohtumattomin tuhotyö meillä oli edellisen labradorin käsityötä. Meillä oli uusi sänky ostettu ja vanhat runkopatjasängyt nostettiin kuistille. Siinä sitten mietittiin mitä niille tehdään kun ei ihan toimivia sänkyjä viitsi kaatopaikallekaan viedä. Lähdettiin siitä piipahtamaan vanhempieni luona ja koira jäi terassille sänkyjen kanssa. Hetken päästä palatessamme oli näky kuin talvella vaikka oli keskikesä. Koko piha oli valkoisen täytteen peitossa, sillä koira oli repinyt molemmat sängyt täysin tyhjksi kuoriksi. Eipä tarvinnut enää miettiä mitä sängyille tehdään. Samainen koira onnistui myös vetämään kattomaalit päälleen, mikä ei niin hauska tapaus ollutkaan. Eläinlääkäriä ei ottanut vastaan meitä lainkaan ja maali ehti tehdä pahaa jälkeä koiran häntään ja anturoihin ennen kuin trimmaaja sai ajeltua koiran karvat ja asiansa osaava eläinlääkäri saatu kiinni.

Nalan sisarukset tuntuvat omaavan myös kiitettävän kyvyn tihutöihin. Seuraavassa poimintoja Misty Bay´s in facebook-ryhmästä.

”Meidän koiruus on syönyt yksinjäätyään uuteen olohuoneen mattoon reiän. Lisäksi seinästä revittiin ensin tapettia ja lopulta se järsi seinää niin että gyproc-levy näkyi. Eteisen liukuovikaapin se keksi avata joku kerta ja söi sieltä muutaman kengän...Niin ja kaksi koiranpetiä se on repinyt. Todettiin että ei se vissiin sitte tartte omaa sänkyä. Niin tai sitten kangas on ollut väärän värinen...”

”…on mm. repinyt mun aku ankka kansion silpuksi, hienosäätänyt astianpesukoneen nappulat, syönyt eteisen seinää kahdesta kohdasta siten että lasikuitutapetti ja kyproclevy on kulunut puhki… eteisessä olevien ovien karmien kiinnitysruuvien reikiin laitetut muovitulpat on syöty ylimmäisiä lukuunottamatta, lisäksi sillä on kenkä ja sukka ja hanska/pipofetissi eli niitä menee jos unohtuu saataville ”

”  Meillä suurempia ongelmia ei toi lapukka oo aiheuttanut  sen tuhot on yks kenkä ja aamutossu , vähän nakertanu sohvan reunaa , lattialistaa , oven alaosaa ja hyllystä kulman . ”

Olipa eräs velikulta myös aiheuttanut itkua ja hammasten kiristystä levittämällä emännän käsityökorin sisällön ympäriinsä tuhoamalla samalla niin lähes valmiit työt kuin langat ja sukkapuikot ynnä muut välineetkin.

Edellä mainittu tuhorepertuaari käsittelee siis vain yhden pentueen otannan. Samanlaista keskustelua on käyty myös suuremmassa mittakaavassa ainakin labradorinnoutajien facebook-ryhmässä.

Ei pidä silti sortua äkkinäisiin johtopäätöksiin ja ajatella ainoastaan labukoiden olevan toivottomia tuholaisia.

Vertailun vuoksi voidaan mainita em. perheiden toisten koirien aktiviteeteista seuraavaa:

”…Avaa sujuvasti kaikki kaapit ja usein tyhjentää mun vaatekaapista ja eteisen liukuovikaapista vaatteita ( ne mitä mulla on viimeeks ollu päällä ) kantaa ne sohvalle ja petaa pedin siihen . Jos taskuun jää nameja , syö ne , mutta koskaan ei vaatteet oo rikki , vaan jos tasku on auki ottaa namit sieltä , jos ei , puree taskun sisäpuolelle reiän ja tyhjentää sitä kautta . Roskis meillä on aina sidottu kiinni ja mun yhdessä kämpässä helsingissä jääkaappi oli lapsilukolla , kun muutaman kerran sen kokonaan tyhjensi ...kaappi oli vielä semmonen pieni tiskitason päällä oleva ja hyvin oli ylettyny kaikki tasot tyhjentämään . Keittiössä on usein kaikki kaapin ovet auki ja joskus nosteltu tavaraa lattialle , meillä on pelkkiä liukukaappeja , mut hyvin tuntuu aukeavan . Tiskit nostaa sujuvasti altaasta ja esipesee hyvin . Joskus kyllä rikkonu jonkun lautasen . Kerran likoomassa altaassa iso kattila puolillaan vettä , oli nohevasti nostanu sen lattialle ilman että oli ollenkaan läikkyny mitään , kattila oli keskellä keitiötä edelleen puolillaan vettä . Että sellasta puuhailee dalmis ”

Ja olipa eräs dobermanni saanut terassin muoviseinän rikki kun oli joutunut katselemaan kun labukat treenasi. Toisella kerralla oli samainen herra yksin odotellessaan päättänyt harjoitella hieman kutomista ja kun jäljistä päätellen ei ollut aivan onnistunut, oli turhautumistaan pistänyt yhden maton palasiksi.

Että kyllä ne muutkin osaavat.

Ongelma on suhteellisen yleinen ja taloudelliset menetykset voivat kohota huimiinkin summin. Vakuutusyhtiö ei yleensä korvaa penniäkään, ei ainakaan jos rehellisenä kansalaisena menet kertomaan totuuden tuhojen aiheuttajasta. Katsovat ettei tuho ole yllätyksellinen jos olet ehdoin tahdoin villieläimen kotiisi kiikuttanut.

Tuoreet, lihaisat luut ehkäisevät tuhoja ja niitä kannattaa tarjoilla jo pentuna

Ratkaisumalleja tuntuu olevan jonkin verran ja osalla kouluttajista tuntuu olevan tähän keskenään ristiriitaisia näkemyksiä. Helpointa on varmaan rajoittaa koiran oleskelualuetta yksin ollessaan ja kerätä pois kaikki tuhottavissa oleva irtain. Mikä ei luonnollisesti paljon auta jos koira sattuu olemaan mieltynyt talon rakenteisiin tai huonekaluihin etkä asu tyhjässä betonibunkkerissa. Yleisesti tuntuu olevan käytössä myös tyhjät maitopurkit, tuoreet luut tai herkuilla täytetty Kongi koiranlelu.  Vaikka kuulinpa erään sankarin syöneen siitä namit ja pilkkoneen lelun sen jälkeen.. Jos koiralla ei vielä ole tuhoamisvimmaa, ei kannata ennaltaehkäisevässä mielessä jättää sille revittävää. Tämä saattaa nimittäin joissain tapauksissa vain opettaa koiran repimään kaikkea muutakin.

Itse katson pienten tuhojen kuuluvan pakettiin vähän niin kuin rapatassut ja karvatkin. Nykyään Nala kuitenkin on minulla töissä ja toimittaa toimistovahdin ja maskotin virkaa, joten tuhoilta vältytään lähes täysin.

Suurempien tuhojen kärsijöille lähetän voimahalit!

Saa vapaasti kertoa omista kokemuksistaan, mitä teidän koirat on tehneet?

Itsenäisyyspäivä Nalan tapaan

Nalan perheessä itsenäisyyspäivää vietettiin melko perinteisissä merkeissä.
Aamulla lipun noston jälkeen ulkoiltiin koko perheen voimin ja kun luntakin oli aamulla tullut niin, että ruohonkorret vähän peittyivät niin olihan ne rattikelkat ja liukurit kaivettava esiin. Nalan mielestä mäessä vinhasti viipottavat pipojen tupsut olivat vallan vastustamattomia!
Suuremmilta onnettomuuksilta vältyttiin kutsumalla Nala yhteisestä hauskanpidosta vähän treenailemaan.
Emännän kanssa pidettiin ihan pienet Toko-treenit ja harjoiteltiin lähinnä puuhaamaan ilman nami-palkkaa.
Isännän ohjauksessa Nala pääsi toteuttamaan itseään Nomen muodossa.
Alkuun tehtiin pari kaksoismarkkeerausta ja lopuksi tuli vielä dameista tehty hakuruutu. Nalalla ei ole mitään vaikeuksia haun suhteen, joten treenin antina oli ehkä oppimista enemmän vain koiran mielen virkistys. Se kun niin pitää tuosta damien etsiskelystä.



Aamusella oli kinkku pistetty uuniin kypsymään ja sisälle tullessa vastassa olikin sen verran mehevät tuoksut, että kuola taisi valua muiltakin kuin Nalalta.
Kinkkuvahtina ja keittiöapulaisena Nala onkin mitä mainioin eikä lattialle tippuneista murusista tarvitse kyllä huolehtia.

Itsenäisyyspäivän hämärtyessä illaksi sytytettiin kynttilöitä ulos ja sisälle, valaistiin lippu kauniisti ja katettiin päivällisvieraille pöytää, mutta Nala se vain päivysti tunnollisesti keittiössä. Ainoastaan tietokoneelta kuuluva Tuntematon sotilas sai pyssyn paukkeineen keittiövahdin korvat välillä värähtelemään.

Palkkio kovasta työstä koitti viimein kun Nalan kuppiin ilmeistyi kukkurallinen annos kinkkua, kermakastiketta sekä joululaatikoita.

Juhlapäivän ilta kuluikin sitten niin koiralla kuin ihmisilläkin lähinnä ruokaa sulatellessa.

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ KAIKILLE!



Tokoilun väliaika-analyysi

Tokon tiimoilta Nalan kanssa on nyt päästy siihen pisteeseen, että olisimme periaatteessa valmiita kisaamaan.

Periaatteet ja käytäntö harvoin täysin kohtaavat ja niin on asian laita tässä meidän tokoilussakin.

Paikkamakuun suhteen olen erittäin luottavainen, sillä Nalahan pysyy paikallaan vaikka katoaisin näkyvistä tai välimatkaa olisi kuinka paljon tahansa. Tätä on sen kanssa hiottu ihan pennusta saakka, mutta asia mikä saattaa aiheuttaa päänvaivaa, on Nalan tapa vaihtaa hiukan asentoa keskivaiheilla. Tämä voisi teoriassa johtua hieman heikosta keskivartalon hallinnasta tai ehkä pitkästymisestä. Nala kuitenkin ulkoilee paljon vapaana erilaisissa maastoissa ja sen kanssa tehdään paljon pujottelua ja kieppejä verryttelynä ja leikkinä, joten lihashallintateoria on vähän heikolla pohjalla. Nyt opetin sen myös istumaan etutassut ilmassa kuin orava, minkä on myös tarkoitus parantaa lihashallintaa. Koiran ilmeestä päätellen se olisi suonut käskysanan olevan jotain muuta kuin orava, mutta minkäs teet.

Pitkästymisen eleet taas korjaantuisivat varmaan vireystilaa nostamalla, mutta tässä muodostuu haasteeksi Nalan luontainen kyky kytkeä päälle ja pois päältä ”työmoodi”, tuo metsälläkin tuiki tärkeä kyky levätä ja rauhoittua kun mitään ei tapahdu ja herätä sieltä räjähtävään toimintaan tilanteen niin vaatiessa. Ikävä kyllä Nala vaihtaa ”työmoodin” pois päältä kun se jätetään paikkamakuulle ja se siis lepää ja leväyttää itsensä mukavasti lonkalleen ja siitä vielä toiselle lonkalle jossain välissä.

Tämä työntekoon liittyvä asenne vaikuttaa myös kauniin ”tokomaisen” seuraamisen saavuttamisessa. Periaatteessa se seuraa ihan kivasti. Periaatteessa. Nala kuitenkin mieltää Tokon työksi kuten esimerkiksi Nomenkin. Nala on työkoira ja kahden FI KVA:n jälkeläinen ja kuten useimmille käyttölinjaisille labradoreille, työ on niille äärettömän tärkeä asia eikä sitä oteta kevyesti. Se siis keskittyy tekemään hommansa eli seuraamisen teknisesti mahdollisimman ”oikein” eikä niinkään kauniin innokkaasti tepsutellen.

Seuraamisen kanssa vielä harjoiteltavana asiana on myös palkattomuus ja yhdellä käskyllä seuraaminen kuvion loppuun saakka. Mutta periaatteessa seuraaminenkin liikkeenä on meillä hallussa.

Liikkeestä pysähtymisetkin Nala osaa, mutta niiden kanssa on pientä epävarmuutta vielä. Nala saattaa jäädä istumaan kun pitäisi mennä maahan. Tai mennä maahan kun piti istua. Pääsääntöisesti Nala tekee nämä yleensä oikein, mutta ei aina. Joten pientä hiomista on vielä edessä suoritusvarmuuden lisäämiseksi.

Luoksetulo Nalalla on varma. En sitten tiedä mitä tuomarit luoksetulossa arvostelevat, mutta en osaa kyllä mitään parannettavaa löytää vaikka kuinka hakisin.

Hyppy ja esteen taakse seisomaan jääminen on epävarmoin osuus kisoja ajatellen. Itse hyppääminen saattaa vaatia kaksoiskäskyä onnistuakseen ja esteen takana Nala saattaa tehdä jotain aivan muuta kuin pitäisi. Tämä johtuu vain silkasta harjoituksen puutteesta enkä koe siitä suurta murhetta, eihän meillä kiire mihinkään ole.

Labradorinnoutaja on aina valmis räjähtävään toimintaan?

Periaatteessa siis olisimme Nalan kanssa valmiita starttaamaan Tokossa, käytännössä harjoittelemme vielä vähän lisää.

Nomessa kuulemani ja näkemäni mukaan on myös jopa odottamattoman hyviä suorituksia sekä ylitettäviä haasteita, mutta niistä tarkemmin toiste. Pesunkestävä työkoira se kuitenkin selvästi on, vaikkei se tuolla sohvalla maaten siltä heti näytäkään.

Kommunikoinnin haasteita

Mitä vähemmän lapsia, sitä paremmat kasvatusmetodit ja neuvot. Näinhän se monesti on, että ennen omia lapsia ei ymmärtänyt miksi vanhemmat toimivat kuten toimivat. Mitä enemmän niitä on kasvattanut, sen vähemmän on halua ihmetellä toisten vanhempien tekemisiä.

Sama pätee koirankoulutukseen. Samoin kun on erilaisia lapsia ja vanhempia niin on myös hyvin erilaisia koiria ja ohjaajia. Ja erilaisia tavoitteita ja lähtökohtia.

Onhan sillä nyt suurta merkitystä koulutuksen suhteen onko kyseessä kotikoira vähän boheemilla tyypillä, jonka sisustukseen kurajäljet sohvalla vähän niin kuin kuuluvat vai perfektionismiin taipuvan siivousfriikin tottelevaisuusvalio. Seuraaminen hihnassa tarkoittaa näille ihmisille varmasti melko lailla erilaista toimintaa.

Ja entäs koira? Se karvainen, nelijalkainen nisäkäs. Kyläkoirien ja susien sukua oleva opportunisti. Käyttötarkoituksestaan ja edes rodustaan riippumatta se on kuitenkin aina koira. Se ei ymmärrä yhteiskunnallisia ja sosiaalisia eroja eikä ihmisten puheenpälpätyksestä kuin muutaman sanan.

Olen ikäväkseni pistänyt merkille, että aivan vähän aikaa sitten ajattelin juuri niin kuin lapseton kasvatusneuvoja. Ihmettelin miksi kokeneetkaan ohjaajat eivät muuta tapojaan kouluttaa koiraa sen mukaan minkälainen koira heillä sattuu olemaan. Onhan aivan selvää, että koirien luonteissa on kuitenkin eroja myös saman rodun sisällä. On kovia, itsepäisiä, norsunnahkaisia ja itsetietoisia työmyyriä, jotka itsekin tietävät oman osaamisensa tason. On herkkiä, pehmeitä, jopa arkoja kyselijöitä jotka jähmettyvät vähän joka tilanteessa. On näitä ääripäitä ja sitten iso joukko jotain tältä väliltä. Lisätään siihen vielä työkoirien viettien voimakkuuserot, noutajien tapauksessa lähinnä riistavietti. Voisin vielä sekoittaa pakkaa miettimällä noiden adjektiivien määritelmiä, onhan kova ja pehmeä kuitenkin melko subjektiivisia määreitä, mutta jätetään se tällä kertaa.

Jopa koiraton ymmärtää tässä kohtaa, ettei kahta erilaista koiraa voi kouluttaa eikä kohdella samalla tavalla, ainakaan jos haluaa jotain tuloksia saada.

Jos kovaa itsetietoista työkoiraa kohtelet kuin pientä lasta ja tuet silloinkin kun ei tarvitse etkä tarjoa riittävästi haasteita harjoittelussa alkaa koira pitää sinua ehkä hieman yksinkertaisena tai ainakin kokee itse osaavansa paremmin. Herkemmän tapauksen kanssa liika määräävyys ja vaativuus saavat koiran epäilemään itseään ja varomaan virheitä.

Ihmettelin siis vasta-alkajan kaikkitietävyydessäni, että mikä siinä nyt muka on niin vaikeaa.

Jätin huomiotta yhden tärkeän asian, nimittäin ihmisen puhekielen. Me ihmiset olemme niin tottuneita turvaamaan laajaan äännevarastoomme, että jätämme muun kommunikaation huomiotta. Ihmisten keskinäisestä kommunikoinnista kuitenkin suurin osa on ei-verbaalista eli eleitä, ilmeitä ja äänenpainoja. Jos ei-verbaalinen ja verbaalinen kommunikaatio on ristiriidassa keskenään myös ihminen luottaa ei-verbaaliseen, saati sitten koira. Koiran ja ihmisen välisessä vuorovaikutuksessa sanat ovat vain pisara valtameressä, koira ei tuota sanan sanaa ja tulkitsee ihmistä pääasiallisesti tuon ei-verbaalisen viestinnän kautta. Pitäisi myös muistaa, että koira tulkitsee meitä kaiken aikaa eikä suinkaan vain koulutustilanteessa.

Ongelmia saattaa muodostua, koska ihmisen maneerit ja eleet ovat monesti tahdosta riippumattomia ja vaistomaisia. Ne peilaavat tunnetiloja, joita ei ollut tarkoitus näyttää ja saattavat olla opittuja tapoja, joita emme huomaa saati osaa itsekään tulkita ja muuttaa. Ja välillä vaikka ihminen jopa tiedostaisi eleensä ja kontrolloisi niitä, saattaa koira tulkita ne täysin eritavoin kuin olisi ollut tarkoitus. Voit vaikka hieman jännittyä noutajan ollessa palauttamassa damia, koska melko lähellä on toinen johon koira voisi vaihtaa ja kumarrut vähän eteenpäin koiraa kannustaaksesi. Koira alkaa hieman hidastaa ja epäröidä, koska se näkee vain jännityksen ja hieman painostavan eleen..

Erityyppinen esimerkki tulkintaristiriidoista sattui viime viikolla meidän pihalla. Esimerkkejä löytyisi varmasti melkein joka päivälle ja jokainen koiranomistaja on näitä varmasti kokenut. Mikään edellä mainitusta ei ole minulle mitään uutta eikä varmasti monelle muullekaan, mutta taas näitä oli aiheellista pohtia uudelleen.

Päätin opettaa vihdoin estehyppyä Nalalle vähän enemmän. Rakensin harjanvarresta, muovikuormurista ja hiekkalaatikon reunasta kotikutoisen esteen ja kutsuin koiran paikalle. Kutsuin koiran viereeni, kumarruin hieman etunojaan ja näytin kädelläni estettä ja sanoin ”hyppää”. Nala hyppäsi ja lähti viilettämään täyttä laukkaa kohti metsää. Huusin koiran takaisin ja ihmettelin mitä se mahtoi puuhata. Otettiin uudestaan ja valmistauduin pysäyttämään koiran heti esteen taakse. Taas lähti koira juoksuun ja varmasti kuulostin jo vähän kiukkuisemmalta kun huusin sitä pysähtymään. Hengittelin hetken, koska haluan harjoituksen pysyvän hauskana ja kevyenä varsinkin kun on uusi asia kyseessä. Valmistauduin olemaan oikein nopea ja käskyttämään ja palkkaamaan täsmälleen oikeaan aikaan. Nala näytti jo silminnähden onnettomalta ja yritin kuulostaa iloiselta. Koira lähti edelleen juoksuun, mutta hitaammin ja meni tämän jälkeen muutaman metrin päähän istumaan ja murjottamaan eikä suostunut enää tulemaan ollenkaan paikalle.

Tapahtumien kulku koiran näkökulmasta ei todellakaan auennut minulle heti, mutta suunnilleen näin siinä kävi. Koira tunnisti käskyn ja käsitti jopa omituisen esteen ylitettäväksi. Sen lisäksi se tunnisti elekielestäni etukumaran ja käden ojennuksen. Se luuli, että sitä lähetetään noutoon ja yritti lähteä etsimään kätkettyjä dameja metsästä. Yritysten edetessä se myös koki painostavaksi jännitykseni ja ärtymykseni sekä tuijotukseni kun yritin keskittyä palkkaamaan koiran heti sen ylitettyä esteen.

Ratkaisin ongelman pari päivää myöhemmin kotiäidin kekseliäisyydellä ja annoin lähes 6 vuotiaan tyttäreni opettaa Nalalle estehyppy. Aikaa meni sen verran, että sain melkein tiskikoneen tyhjennettyä kun ovelta kului pikkutytön iloinen huuto ”äiti, mä opetin Nalan hyppäämään, tuu kattomaan vaikka!” Niin se on helppoa tuo koiran kanssa kommunikointi, heittäydy lapsen ajatusmaailmaan ja olet suunnilleen samalla aaltopituudella koiran kanssa.

Koira yrittää tulkita ihmisen ristiriitaisia viestejä parhaan kykynsä mukaan.

Tokokurssin päätöspäivä

Tokokurssin päätöspäivä tuli meille vähän yllättäen tavallaan. Luulen että sama tunne on joskus koululaisilla kun kevätjuhla ja päättötodistusten jako on käsillä. Päivä on kyllä tiedossa, mutta sitten kun se on, niin tuntuu kuin se olisi vähän yllättänyt etkä ehtinyt ihan tehdä kaikkea mitä piti.

Alun perin olin ajatellut mennä tältä kurssilta suoraan ensimmäisiin kisoihin, mutta kohtalo suunnitteli paremmin. Parin ensimmäisen kerran jälkeen Nalalle iskivät juoksut, jotka kestivät hirveän kauan. Kolmatta viikkoa ellen nyt väärin laske. Sen jälkeen olikin tämä käärmeen kohtaaminen metsässä ja taas lähti koira lomalle. Nyt sitten vihdoin pääsimme mukaan treeneihin, kurssin viimeisiin.

Viimeinen tunti pidettiin möllitokona, enkä todella odottanut koiralta mitään. Mielenkiinnolla vain mietin, että millähän tasolla meidän tokoilu mahtaa kaikkien vaiheiden jälkeen ollakaan.

Nala hyppi hallille mennessä melkein seinille. En sen suuremmin sitten kuunnellut pisteytystä saati painanut mieleeni.

Paikkamakuussa Nala vastoin odotuksiani malttoi nätisti koko ajan, mutta palattuani nousi ennakoiden sivulle.

Seuraamiset sujui lähes moitteetta, mitä nyt takapään käyttöharjoituksia suositeltiin. Jopa jäävät Nala teki nätisti, vaikka en ollut edes varma tietääkö se mitä ollaan tekemässä. On se fiksu!

Fiksumpi kuin emäntänsä, sillä emäntä ei osaa uskoa koiraansa ja pilasi luoksetulon.

Nalahan tulee luokse lujaa ja suoraan tilanteessa kuin tilanteessa eli sille ei tarvitse kuin antaa lupa. Minä kuitenkin kutsuin, niiasin ja annoin käsimerkin, kaikki samaan aikaan. No, pitää harjoitella. Minun siis, koira kyllä osaa. Estehyppy nyt meni vähän niin ja näin, mutta sen harjoittelu on aivan alkutekijöissään. Labradorien tyyppivikana kun on huonot lonkat, niin pentua ei ole hyppyytetty.  Yli Nala meni silti ongelmitta, mutta este piti saada nuuskia ensin. Kuka sitä nyt tuntemattomaan hyppäisi.

Ryhmäliikkeiden ja yksilösuoritusten välissä käytiin pihalla kokeilemassa osaako Nala vielä temppuja joita on käytetty verryttelyliikkeenä. Hienosti osasi ja vauhtia riitti. Jalkojen välistä pujotteli niin nopeasti, että hyvä kun perässä pysyin kankeine koipineni.

Lopuksi vielä vähän juteltiin kurssista ja sovittiin, että ilmoittaudutaan Nalan kanssa vielä samalla kurssille uudelleen, kun oltiin nyt poissa suurimman osan kurssia. Sitten kun on ALO1 taskussa, niin siirrytään eteenpäin.

Luokalle siis jäätiin!

Kohtaaminen kyyn kanssa

Meillä ei puolukoista ole yleensä niin kovin välitetty, mutta ajattelin että jos tänä vuonna muutaman rasian saisi pakkaseen ja vaikka vähän hilloa tekisi. Tiistaina oli hieno ilma ulkoilla kun aurinko paistoi ja oli reippaan raikasta hengitellä. Otin nuorimmaisen kiikkeriin matkarattaisiin ja koiran ja vähän vanhemman lapsen pistin tietysti kävelemään.

Meidän läheltä menee kiva pieni metsätie suoraan puolukkametsään, joskin siihen on ajettu suurta lekasoraa ja rattaiden työntäminen siinä on aika haasteellista. Ei kuitenkaan ollut tarkoituskaan mennä kovin pitkälle kun oli noita pieniä lapsia mukana.

Jäimme ihan tien varteen puolukoita popsimaan kun siihen niin mukavasti paisteli aurinko. Sivusilmällä tajusin Nalan haistelevan jotain ja hypähtävän sitten kauemmas ja siirtyvän muualle. En noteerannut tätä juuri mitenkään, koska labradorit nyt ei hypähtelisi??

Parin minuutin päästä vanhempi tyttäreni kiljaisi, että ”Äiti, täällä on ihan oikea käärme. Se on ihan oikea!” Otin muutaman askeleen lähemmäs ja näin tytön vieressä ruskean, sahalaitakuvioisen lieron. Se oli aika iso, noin pari senttiä halkaisijaltaan. Nalakin siihen touhotti katsomaan ja komensin kaikki kiireesti takasin tielle. Tyttö oli nähnyt käärmeen ojentaessaan kättään havainnut pään liikkeen. Ajattelin vain, että olipa hyvä tuuri kun se ei ehtinyt sentään purra ketään. Edellisyö oli ollut kylmä ja ilmat muutenkin viilenneet jotenkin kovin nopeasti. Kohmeinen käärme oli tullut aurinkoon sulattelemaan itseään.

Siirrähdimme hieman lähemmäs kotia ja mietin uskaltaisiko uudelleen metsään. Päätimme kokeilla uudelleen ja vannotin lapsia katsomaan tarkkaan mihin astuisivat. Silloin huomasin jotain hyvin erikoista ja huolestuttavaa. Nala istui metsässä. Nala ei todellakaan koskaan istuskele metsässä ja lisäksi se riiputti päätään. Karmea aavistus alkoi täyttää pääni ja kävelin katsomaan. Koiran kirsun vieressä kiilteli kirkas pisara ja kuono oli alkanut turvota. Epäilykseni osoittautui oikeaksi, käärme oli kuin olikin purrut koiraa!

Nala ei ollut edes vingahtanut enkä olisi osannut epäilläkään käärmettä ellei tyttö olisi sitä huomannut.

Koira ei kai saisi käärmeen pureman jälkeen kävellä, mutta eipä juuri ollut vaihtoehtoja. Ohjasin seurueemme takaisin kotiin pikavauhtia ja aloin soittelemaan eläinlääkärille. Sainkin soitella numeroita pitkän tovin läpi ennen kuin sain jonkun langanpäähän. Muistelin ettei kyypakkauksen tablettia saa antaa ja eläinlääkäristä vahvistettiin tieto. Tyttö langanpäässä oli myötätuntoinen, mutta sanoi heillä olevan ihan täyttä. Hän kuitenkin lupasi tiedustella mahdollisuutta ottaa meidät vastaan, kun hädissäni selitin etten saanut ketään muuta kiinni, enkä tiedä mihin viedä koiraa. Lupa onneksi heltisi ja pakkasin lapset ja koiran autoon. Kaupunkiin on jonkin verran ajomatkaa ja olin aivan varma, että meidän rakas pieni pentu ehtii kuolla ennen kuin saan sen hoitoon.

Suunnitelma oli viedä koira ensin lääkäriin ja tulla sitten hakemaan lapset autosta. Oletin koiran jäävän vähintään yön yli tiputukseen. Asemalla oli todellakin kiirettä. Eläinlääkärin kanssa en saanut tilaisuutta puhua lainkaan vaan kaikki ohjeet tulivat hoitajatytöiltä. Koska henkilökunnasta oli pulaa, jouduin itse pitämään koiraa aloillaan kun vasta-aine valui tippaletkusta koiraan. Nala läähätti kippurassa pöydällä kyljellään ja saatuaan opiaatteja suoneen se meni ihan raukeaksi. Nalan pää turposi entisestään eikä se enää edes yrittänyt liikkua. Pidättelin itkua ja mietin miten lapset mahtavat pärjätä autossa. Oli kulunut jo melko pitkä tovi. Kerroin hoitajille, että minulla on kaksi pikkulasta yksin autossa ja pääsin käymään autolla. Lupasin molemmille karkkipussit, mutta eipä pienempi sitä ymmärtänyt.

Sisällä alkoi vasta-aineet olla lopussa ja Nala sai vielä antibioottipistoksen ja yhden kuurin kotona annettavaksi. Särkylääkettä ei saanut, koska tulehduskipulääkkeet kuormittavat munuaisia, joita myös myrkky saattaa vaurioittaa. Hoitaja sanoi vasta-aineen yleensä purevan melko tehokkaasti ja nopeasti, mutta parin viikon päästä pitää ottaa munuais- ja maksakokeet, jotta tiedetään onko sisäelinvaurioita päässyt syntymään.

Vein pienen ystävän autoon ja kävin hakemassa lapsille lupaamani karkit. Nala ei juuri muuta tehnyt koko iltana kuin itki kainalossa sohvalla. Nalan sisarusten omistajissa on pari eläinlääkäriä, joilta saimme onneksi hyvät jatkohoito-ohjeet. Kiitos siitä!

Nyt neljä päivää tapahtuneen jälkeen se alkaa olla oma itsensä, mutta lopullinen varmistus Nalan tilasta saadaan vasta verikokeiden jälkeen.

Olkaa varovaisia metsässä ja lenkillä nyt kun ilmat on kylmenneet ja kyyt ovat kohmeessa.