Kohtaaminen kyyn kanssa

Meillä ei puolukoista ole yleensä niin kovin välitetty, mutta ajattelin että jos tänä vuonna muutaman rasian saisi pakkaseen ja vaikka vähän hilloa tekisi. Tiistaina oli hieno ilma ulkoilla kun aurinko paistoi ja oli reippaan raikasta hengitellä. Otin nuorimmaisen kiikkeriin matkarattaisiin ja koiran ja vähän vanhemman lapsen pistin tietysti kävelemään.

Meidän läheltä menee kiva pieni metsätie suoraan puolukkametsään, joskin siihen on ajettu suurta lekasoraa ja rattaiden työntäminen siinä on aika haasteellista. Ei kuitenkaan ollut tarkoituskaan mennä kovin pitkälle kun oli noita pieniä lapsia mukana.

Jäimme ihan tien varteen puolukoita popsimaan kun siihen niin mukavasti paisteli aurinko. Sivusilmällä tajusin Nalan haistelevan jotain ja hypähtävän sitten kauemmas ja siirtyvän muualle. En noteerannut tätä juuri mitenkään, koska labradorit nyt ei hypähtelisi??

Parin minuutin päästä vanhempi tyttäreni kiljaisi, että ”Äiti, täällä on ihan oikea käärme. Se on ihan oikea!” Otin muutaman askeleen lähemmäs ja näin tytön vieressä ruskean, sahalaitakuvioisen lieron. Se oli aika iso, noin pari senttiä halkaisijaltaan. Nalakin siihen touhotti katsomaan ja komensin kaikki kiireesti takasin tielle. Tyttö oli nähnyt käärmeen ojentaessaan kättään havainnut pään liikkeen. Ajattelin vain, että olipa hyvä tuuri kun se ei ehtinyt sentään purra ketään. Edellisyö oli ollut kylmä ja ilmat muutenkin viilenneet jotenkin kovin nopeasti. Kohmeinen käärme oli tullut aurinkoon sulattelemaan itseään.

Siirrähdimme hieman lähemmäs kotia ja mietin uskaltaisiko uudelleen metsään. Päätimme kokeilla uudelleen ja vannotin lapsia katsomaan tarkkaan mihin astuisivat. Silloin huomasin jotain hyvin erikoista ja huolestuttavaa. Nala istui metsässä. Nala ei todellakaan koskaan istuskele metsässä ja lisäksi se riiputti päätään. Karmea aavistus alkoi täyttää pääni ja kävelin katsomaan. Koiran kirsun vieressä kiilteli kirkas pisara ja kuono oli alkanut turvota. Epäilykseni osoittautui oikeaksi, käärme oli kuin olikin purrut koiraa!

Nala ei ollut edes vingahtanut enkä olisi osannut epäilläkään käärmettä ellei tyttö olisi sitä huomannut.

Koira ei kai saisi käärmeen pureman jälkeen kävellä, mutta eipä juuri ollut vaihtoehtoja. Ohjasin seurueemme takaisin kotiin pikavauhtia ja aloin soittelemaan eläinlääkärille. Sainkin soitella numeroita pitkän tovin läpi ennen kuin sain jonkun langanpäähän. Muistelin ettei kyypakkauksen tablettia saa antaa ja eläinlääkäristä vahvistettiin tieto. Tyttö langanpäässä oli myötätuntoinen, mutta sanoi heillä olevan ihan täyttä. Hän kuitenkin lupasi tiedustella mahdollisuutta ottaa meidät vastaan, kun hädissäni selitin etten saanut ketään muuta kiinni, enkä tiedä mihin viedä koiraa. Lupa onneksi heltisi ja pakkasin lapset ja koiran autoon. Kaupunkiin on jonkin verran ajomatkaa ja olin aivan varma, että meidän rakas pieni pentu ehtii kuolla ennen kuin saan sen hoitoon.

Suunnitelma oli viedä koira ensin lääkäriin ja tulla sitten hakemaan lapset autosta. Oletin koiran jäävän vähintään yön yli tiputukseen. Asemalla oli todellakin kiirettä. Eläinlääkärin kanssa en saanut tilaisuutta puhua lainkaan vaan kaikki ohjeet tulivat hoitajatytöiltä. Koska henkilökunnasta oli pulaa, jouduin itse pitämään koiraa aloillaan kun vasta-aine valui tippaletkusta koiraan. Nala läähätti kippurassa pöydällä kyljellään ja saatuaan opiaatteja suoneen se meni ihan raukeaksi. Nalan pää turposi entisestään eikä se enää edes yrittänyt liikkua. Pidättelin itkua ja mietin miten lapset mahtavat pärjätä autossa. Oli kulunut jo melko pitkä tovi. Kerroin hoitajille, että minulla on kaksi pikkulasta yksin autossa ja pääsin käymään autolla. Lupasin molemmille karkkipussit, mutta eipä pienempi sitä ymmärtänyt.

Sisällä alkoi vasta-aineet olla lopussa ja Nala sai vielä antibioottipistoksen ja yhden kuurin kotona annettavaksi. Särkylääkettä ei saanut, koska tulehduskipulääkkeet kuormittavat munuaisia, joita myös myrkky saattaa vaurioittaa. Hoitaja sanoi vasta-aineen yleensä purevan melko tehokkaasti ja nopeasti, mutta parin viikon päästä pitää ottaa munuais- ja maksakokeet, jotta tiedetään onko sisäelinvaurioita päässyt syntymään.

Vein pienen ystävän autoon ja kävin hakemassa lapsille lupaamani karkit. Nala ei juuri muuta tehnyt koko iltana kuin itki kainalossa sohvalla. Nalan sisarusten omistajissa on pari eläinlääkäriä, joilta saimme onneksi hyvät jatkohoito-ohjeet. Kiitos siitä!

Nyt neljä päivää tapahtuneen jälkeen se alkaa olla oma itsensä, mutta lopullinen varmistus Nalan tilasta saadaan vasta verikokeiden jälkeen.

Olkaa varovaisia metsässä ja lenkillä nyt kun ilmat on kylmenneet ja kyyt ovat kohmeessa.

Kanalinnustusmatka







Kanalinnustusretkeä Taivalkosken ruskamaisemiin odotettiin enemmän kuin kesälomaa konsanaan ja aamukampa taisi olla käytössä koko kesän.

Lähtöaamuna paisteli mukavasti aurinko ja matkatavarat ja koira pakattiin autoon hyvillä mielin. Nala nukkui suurimman osan matkaa eikä tuntunut ollenkaan välittävän pitkästä matkasta. Välillä se vähän järsi luuta, mutta muuten oli aivan rauhallisesti.





Mökkimaisemaa







Illalla saavuttiin mökille sen verran myöhään, että oli jo aivan pimeää.





Seuraavana aamuna saatiin ihastella aamuauringossa kylpevää suomalaista järvimaisemaa ruskan väriloistossaan suoraan mökin terassilta.





Kyseessä kun tosiaan oli metsästysreissu, niin aamukahvien jälkeen pakattiin koira jälleen autoon ja lähdettiin etsimään lintuja. Vuosi on kuulemma kanalintujen huippuvuosia, joten odotin niitä kanoja loikkivan vähän

Taivalkosken ABC:n parkkikselta

joka kuusen juuresta. Toisin kuitenkin kävi.

Ensimmäisen kilometrin jälkeen jouduttiin paikkaamaan jalkaani. Uusi metsästyskenkä kun ei ollut sisäänajettu ja aiheutti hankaamista. Totta kai tiedän että uusilla kengillä ei lähdetä pitkille reissuille, mutta jostain syystä tämä ei tällä kertaa ollut käynyt nyt mielessänikään.

Retki jatkui, mutta 10-12km tarvottuamme emme olleet nähneet muuta kuin hirviemon vasoineen. Eipä kyllä ollut marjaakaan. Kuulemma halla oli vieraillut pahimmoilleen tänä vuonna.

Etenimme ketjumetsästyksen tyyliin koiran ravatessa toisen luota toisen luo. Nala ei varmastikaan tiennyt mitä oltiin tekemässä, mutta aivan hyvin noutajakin osasi toimia karkottavana. Paitsi ettei ollut mitään karkotettavaa.

Ensimmäisestä päivästä jäi siis käteen liikuntaa, raitista ilmaa, kauniit maisemat ja rakot. Pienen mietinnän jälkeen teimme suunnitelman. Aamulla tarkistamme suot ja iltapäivällä kiipeilemme tarkastamassa vaarojen rinteet. Jossainhan niiden lintujen on oltava.

Viimeinen leposija porolla

Aamu-usvainen suo oli varmaan kaunis, mutta minä taisin olla vähän kateellinen koiralle joka sai jäädä autoon nukkumaan. Teeren kuvat puihin ripustettuamme otin mukavan asennon ja vaivuin horrokseen. Hetken päästä havahduin siipien viuhahdukseen kun kanahaukka hyökkäsi kuvien kimppuun! Kamera oli kaulalla, mutta en harmikseni todellakaan ollut tarpeeksi nopea saadakseni tuosta hienosta linnusta kuvaa. Lähtiessämme huomasimme poronsarven sojottavan mättäästä ja tarkemman tutkiskelun jälkeen tajusimme siinä sammaleen alla lepäävän koko poron ikiuntaan!

Iltapäivällä lähdettiin maastokartan kanssa suunnistamaan rinteeseen ja jo mennessä tiesimme olevamme oikeassa paikassa. Ensin nähtiin tienvarressa pientä soidinta aloitteleva ukkometso rouvineen ja kilometrin päässä monta nuorta metsoa!

Vaan eipä olleet metsot tyhmiä. Nalan järjenjuoksu onkin sitten jokaisen itse arvioitava. Yleensä uusien asioiden ja epävarmojen tilanteiden sattuessa Nalalla on tapana tulla meidän viereen ilmoittamaan tapahtumista. Tiedä sitten miten käynnissä olevat juoksut vaikuttaa, mutta tällä kertaa Nala päättikin toimia hieman toisin..

Vanha homenokkainen ukkometso sitten sattui ajoketjumme kohdalle. Ukkeli ei lehahtanut lentoon vaan ylpeästi lähti vain kävelemään poispäin. Nala kun havaitsi lähes itsensä kokoisen mustan linnun, se säntäsi suoraan metson perään ja metsästäjät saivat vain katsella kun pitkin kairaa kiisi kaksi mustaa aivan peräkanaa. Sanomattakin kai selvää, ettei ampuminen tullut kysymykseenkään koiran roikkuessa linnun pyrstösulissa. Suuri metsästäjä päätettiin tämän jälkeen pistää autoon lepäämään. Eikä sille nyt voinut oikeasti kiukkuinen olla, 8 kuiselle pennulle. On sillä riistaviettiä ainakin.

Päivä oli kaikkien mielestä onnistunut, aurinko paisteli ja linnut löytyivät vaikka eivät pataan päätyneetkään. Ottaessani kenkiä jalasta kävi kuitenkin ikävällä tavalla selväksi, että 20km rakkojen kanssa kävely on tehnyt tehtävänsä ja emäntä jää seuraavana päivänä mökille koiran kanssa lepäämään. Rakot olivat kyllä tavallaan hävinneet mutta tilalla oli vain punaista mössöä. Melko kivuliasta, en suosittele.

Isännälle sattui kuitenkin teeri saaliiksi omatoimireissustaan ja meille koiran kanssa teki lepo ihan hyvää, joten ei se niin kauheasti ketään sitten harmittanut.

Noutaja työssään

Viimeistä metsästyspäivää en aikonut menettää, joten huolellisten paikkailujen jälkeen vedin isännän isot saappaat jalkaan ja pakkasin haulikon autoon. Taktiikkaa oli pakko vähän muuttaa ja päätimme siirtyä hiljaiseen hiiviskelyyn. Koira sai olla melko paljon autossa, koska hiiviskely ei todellakaan ole Nalan parhaita puolia. Havaitsimme hakkuuaukeiden reunat erittäin linturikkaaksi maastoksi, mutta tiheässä kasvustossa itselläni ei ole mitään toivoa ehtiä ampumaan. Onneksi isäntä oli vähän nopeampi ja saikin pyyn saaliiksi.

Lähdin sitten kiertämään itsekseni erästä aurinkoista aukean reunaa. Pysähtelin välillä syömään puolukoita ja mietin, että jos olisin lintu niin olisin täällä mättäiden suojassa paistattelemassa ja syömässä. Ja samassa lähti teeri suoraan edestäni ihan läheltä aukean suuntaan. Toimin aivan liian hitaasti, mutta pääsin kuitenkin

Laavulla makkaravahtina

kunnolla tähtäämään ja jopa ampumaan. Innostuksissani en kuitenkaan älynnyt ottaa ennakkoa ja niin se meni reippaasti ohi. Jatkoin matkaa autolle kädet täristen ja hihitellen itsekseni; olen varmaan ainoa metsästäjä joka on onnellinen vaikka ampuu ohi! Sain päivän aikana ampua vielä toistekin ohi, mutta se ei enää ollut yhtä hauskaa kuin tämä ensimmäinen.



Onnea on oma koira

Päätimme paistaa vielä makkaraa ja keittää kahvit laavulla ja lähteä sitten Syötteelle kuvia ottamaan. Eväät ja kahvi maistuu metsässä aivan erilaiselta kuin kotona ja omasta mielestäni nämä tauot oli ihan parasta koko retkessä. Siinä vähän harmittelimme kuinka niitä metsoja näki lähinnä auton vieressä ja tiellä muttei metsässä lainkaan niin että pääsisi ampumaan. Oli viimeinen metsästyspäivä ja tarkoitus lopettaa tähän. Annoin Nalalle vielä kissanlihapussin, joita meillä oli koiralle mukana lisäenergiaksi. Silmäkulmasta näin kuinka jokin tumma, teeri tai metso, laskeutui leiripaikan taakse kuusen viereen. Hassu tapa näillä linnuilla kierrellä autoja ja leiripaikkoja. Taitavat olla samaan tapaan vähän uteliaita kuin kotikanatkin.



Reissun saalis









Emäntä ite, Syötteellä.

Vietyämme tavarat autolle päätti mies kuitenkin vielä käydä katsomassa mikä lintu sinne laski ja me jäimme Nalan kanssa autoon. Parin minuutin päästä kuului kaksi laukausta ja sitten metsästä alkoi kuulua hirveä huuto. Ajattelin miehen joko katkaisseen jalkansa linnun perään sännätessään tai toisen metsästäjän ampuneen tätä. Nousin autosta ja lähdin katsomaan. Sieltä se rämpi metsoa roikottaen polulle, riemusta se oli siellä kaheli kiljunut! Ja olihan se vaan hieno päätös reissulle, ihan ensimmäinen metso.  



Seuraavana aamuna kotiin päin ajellessa liiteli maakotka auton edessä aivan kuin suuntaa näyttäen ja turvallista kotimatkaa toivottaen.

Eka kerta on aina eka kerta..



Kenraaliharjoitukset ennen möllitokoja



Sieltä ne kauan odotetut juoksut sitten vihdoin tulivat. Niinhän se on, että kun vääjämätöntä tarpeeksi kauan povaa niin lopulta se jossain vaiheessa osuu kohdalleen.

Ehdittiin kuitenkin juuri sopivasti korkata kisakehät juuri ennen juoksujen alkua. Käytiin nimittäin hakemassa molemmille vähän kisakokemusta möllitokoista.

Ja kokemusta todella tarvitaan, enhän ole koskaan edes nähnyt tokokisoja ja koirakin on alle 8kk vanha. Jännitykseni huumassa en edes tajunnut ottaa kameraa mukaan ja näin ollen minulla ei nyt ole ainuttakaan kuvaa laittaa juttuni mausteeksi tällä kertaa.

Etukäteisvalmisteluna katsoin googlesta vaaditut liikkeet, mutta tapani mukaan niin myöhän ettei repertuaarimme ulkopuolelle jääneitä manööverejä ehditty juurikaan enää harjoittelemaan. Säännöt olisi voinut fiksumpi katsoa etukäteen, mutta jonkinlainen käsitys niistä kuitenkin oli.

Edellisiltana oltiin tultu kouluttajan kanssa siihen tulokseen, että Nalalle on paras tehdä ensimmäisestä kehäkokemuksesta positiivinen eikä painostava. Näin ollen ensitöikseni kisapäivänä tiedustelin tuomarilta lupaa palkata koiraa kehässä koiran ikään ja kokemattomuuteen vedoten. Olin ajatellut ettei me sitten saada pisteytystä liikkeistä, mutta tuomaripa meinasi että möllitokossa saa aivan vapaasti palkata koiraa niin paljon kuin vaan tarpeelliseksi katsoo. Hienoa!

Kisapäivän ilma oli aika ihanteellinen. Aurinko paisteli, mutta syksyn kirpeys tuntui jo ilmassa pitäen liian kuumuuden pois. Nurmikentällä oli mukava katsella toisten suorituksia ja hörppiä etukäteen mukaan varattuja kahveja.

Oma vuoro kehässä tuli nopeasti enkä tajunnut jännittäväni, mutta jostain syystä muistikuvat on vähän sumuiset. Nala ei mielestäni pitänyt tilannetta kovin outona, mutta suorituksen loppua kohden siitä alkoi huomaamaan hämmennyksen ja henkisen väsähtämisen merkkejä. Yleensähän me harjoitellaan huomattavasti lyhyempiä pätkiä kerrallaan eikä ollenkaan niin intensiivisesti.

Suorituksen jälkeen tuomari kovasti kehui Nalaa. Sanoi ettei liikkeet olleet tyylipuhtaita mutta ettei hän sellaista tässä vaiheessa tietenkään odottanutkaan. Tuomari oli sitä mieltä että Nala kyllä tekee mitä pyydetään ja käski viilaamaan lähinnä nyt omaa elehtimistäni ja sohlaamistani.

Pisteiden laskun jälkeen olin positiivisesti erittäin yllättynyt. Nala oli sijalla 5 ja sai ALO3 pistemäärällä 136!

Nyt siis selviydytään näistä ensimmäisistä juoksuista ja aletaan sitten valmistautua ensimmäisiin virallisiin kisoihin, kunhan ikä riittää.

Paluu treenikentille

Joillekin lomaltapaluu tuntuu loputtomalta kärsimykseltä ja tuntuu kuin lomalla olisi voinut olla vielä vähintään sen seuraavan viikon. Jotkut taas tylsistyvät nopeasti lomalla ja päivät tuntuvat ikävystyttävän turhilta ja pitkäveteisiltä kun ei ole mitään thdellistä tekemistä. Ajatus töihin palaamisesta täyttää energialla ja sitä aivan puhkuu intoa käydä käsiksi tekemättömiin töihin.

Voinette arvata, että Nala tuntuu kuuluvan tähän jälkimmäiseen ryhmään.

                                               

Nala on ollut täydellisen mitääntekemätön ja –kokematon melkein koko kuukauden. Ensimmäinen viikko meni vielä hyvin, mutta jo toisella viikolla alkoi energia pakkautumaan pieneen noutajaan. Kolmannella viikolla alkoi ilmestyä tihutöitä, joista viimeisin oli emännän silmälasien askarteleminen futuristisempaan muotokieleen.

Juoksut sillä ei olekaan alkaneet, joten siltä osaa meni meiltä arvaus pieleen. Hajut sitä kuitenkin vetävät aika paljon puoleensa nyt ja se on edelleen välillä vähän ”pihalla”

Virallisesti Nala palasi oikeastaan lomalta kun uuden toko-ryhmän harjoitukset alkoivat uudessa paikassa. Nalan kanssa on koko kesä treenattu ulkokentillä ja pääsääntöisesti hyvin pienessä ryhmässä tai yksityisopetuksessa. Nyt siirryttiin lomalta sisähalliin, uuteen paikkaan, uusien koirakoiden seuraan. Vetäjä sentään oli tuttu ja turvallinen.

Kuten arvata saattaa, koira oli lähestulkoon pitelemätön alkuun. Nopeasti kuitenkin muistui liikkeet mieleen ja saatiin treenit läpi. Olosuhteiden muutokset eivät tuntuneet kuormittavan Nalaa nyt mitenkään ja mieli oli molemmilla positiivisen virkeä, niin emännällä kuin koirallakin.

Kotona itsekseen tehtiin pari päivää myöhemmin yksinkertainen nome-treeni muistin virkistykseksi ja tokotreeni painottaen liikkeestä pysäytystä.

Nome meni muuten varsin mallikkaasti, mutta innostuksissaan karkasi noutoon pari kertaa. Onneksi Nala tajuaa virheensä ja palaa heti takaisin käskyn kuullessaan, niin ei saanut hakua palkaksi karkaamisestaan.

Tokon tein sinänsä poikkeavasti, että käytin koko harjoituksen pelkkää lelupalkkaa. En siis ollenkaan nameja. Tekemisen into ja meininki oli korkealla ja liikkeestä pysäytys sujui paljon odotuksiani paremmin. Paikallaolo oli aavistuksen epävarman oloista johtuen korkeasta vireestä.

Kaiken kaikkiaan erittäin positiivinen treeni-ilta siis.

Lisää lomailun positiivisia vaikutuksia nähtiin tänään riistan käsittelyn suhteen. Harjoituksia tehtiin tuoreen sorsan sekä jäisten varisten ja lokkien kanssa. Sorsa oli uusi tuttavuus ja se selvästi kiihdytti Nalan mieltä. Vähän aikaa piti tanssahdella ympäriinsä, mutta alkuhuuman laannuttua sorsa nostettiin oikein nätisti ylös ja kiikutettiin turvaan isännälle. Pienen huilihetken jälkeen kaivettiin pakkasesta vielä varis ja lokki, jotka olivat jo vanhoja tuttavuuksia eivätkä aiheuttaneet koirassa enää niin suuria tunnekuohuja vaan ne saatiin ylös ilman ylimääräisiä manööverejä.

Varsinaisten treenien lisäksi tällä viikolla on käyty myös ampumaradalla istuskelemassa sekä hippokisoissa katselemassa ihmisvilinää, joissa molemmissa nuori neiti osasi käyttäytyä aivan mainiosti ja siitä sai syystä olla ylpeä.

Nala vaikuttaa nyt erittäin tasapainoiselta ja tyytyväiseltä. Ja aivan selvästi se on erittäin onnellinen lomansa loppumisesta!

Nala hippokisoissa

Lomalla viimeinkin, voi ottaa iisimmin!



Nalan viimeinen vesinouto ennen hyvin ansaittua treenitaukoa



Loppukesän aurinko paistaa hattaraisten kumpupilvien lomasta lämmittäen unesta raukeita lihaksia. Tuuli

puhaltelee puiden oksissa ja korviin kantautuu etäältä linnunlaulua. Ilmassa tuoksuu vastaleikattu nurmi ja jostain etäältä taitaa nenään kulkeutua vieno grillimakkaran tuoksukin. Jossain aikoo joku grillata. Korvan viereen eksyvä itsepintainen kärpänen vähän häiritsee kesäisiä päiväunia terassilla, mutta mitäpä pienistä. Emäntä kumartuu rapsuttamaan korvan takaa ja uni kaikkoaa sen verran, että jaksaa vähän vastineeksi häntää heilauttaa sille.

Viime viikot on ollut Nalalla melko aktiivista aikaa. Tokon tiimoilta on opeteltu uusia asioita ja viikko-ohjelmaan on tullut lisänä uudet kimppatreenit uudessa paikassa ja uusien treenikavereiden kera. Nomen/metsästyksen puolella on riistaharjoittelua otettu lisää, vaikeutettu tehtäviä, opeteltu uutta sekä lisätty treenimääriä. Lisäksi on käyty uusissa paikoissa ja tavattu paljon ihmisiä ja koiria. Kaiken kaikkiaan melko paljon kaikenlaista uutta sulateltavaa on pienelle noutajan alulle tullut viime viikkojen aikana.

Viimeaikoina on myös alkanut näkyä merkkejä siitä, että murrosikä tai juoksut saataisi olla lähenemässä. Ruokaa katsellaan hieman hölmistyneen näköisenä tai unohdetaan syöminen kesken ruokailun, mikä labradorin kyseessä ollessa on kyllä melko epätavallista. Sisätiloissakin pitää välillä katsella seinille ja puhista itsekseen. Toisaalta välillä käydään vaan nojailemassa emännän käteen. Lenkillä kuulostaa siltä kuin joku olisi vaihtanut meidän kauniin ja rauhallisen noutajanpennun lemmikkipossuun! Työskentelyintokin on laskenut Nalalla selvästi eikä se ole oikein oma itsensä. Toisin sanoen pää on nyt Nalalla täynnä kaikenlaista.

7-kuisella herkällä pennulla kokonaiskuormitus nousee yllättävän nopeasti yli sietokyvyn rajan ja pennun tulee kuitenkin saada ensisijaisesti olla pentu.

Jäämme nyt siis odottamaan josko ne juoksut sieltä kohta tulisi ja sulattelemaan viimeviikkojen informaatiotulvaa ja päästämme Nalan kesälomalle. Muutaman viikon on nyt luvassa leikkiä, rapsutuksia ja lenkkeilyä maaseudun rauhassa!

Tehotreeniä ja koirakavereita

Joskus saattaa käydä niin, että loman jälkeen saa tehdä tuplaten töitä. Näin on käynyt meidän Nalalle, joka on treenannut tällä viikolla oikein urakalla. Alkuviikon treenistä tulikin kirjoteltua tuossa aiemmin ja puuhat ovat loppuviikon jatkuneet samalla kaavalla.

Alkuviikon oltua melko Toko-painotteinen treenien osalta, on loppuviikko keskitytty metsästyspuolen asioihin. Ajatuksena on kuitenkin syksyllä käydä taippareissa katsomassa, miten siellä sujuu ja pyörtyykö ohjaaja silkasta jännityksestä.

Eilen oli oikea koiran tehopäivä ja koko päiväksi oli luvassa ohjelmaa. Aamulla heti emännän saatua kahvinsa juotua, pakattiin koira ja lapset autoon ja lähdettiin liikkeelle. Ensimmäinen osoite oli mummulassa, jossa aamupäivä kului kirmaten hirmuvauhtia kiitävän vuoden ikäisen collie-pojan kanssa. Kuumuus kaatoi lopulta nämä hurjimukset puolen päivän jälkeen. Nala yritti uimaan ensin vesikuppiin ja sitten sadevesiämpäriin.

Koiran uimapyyntö tuli ymmärretyksi ja taas pakattiin perhe autoon. Luojan kiitos ilmastoinnista!

Seuraava osoite oli ystävien mökki merenrannassa. Merituuli viilensikin kuumentuneita ja lapset ja koirat

Eloisa, erittäin innokas metsästyskoira,

ystävällinen ja itsevarma, hyvin oppivainen ja sopeutuvainen

varmistivat vielä viilennyksensä hyppäämällä mereen.

Viilennys olikin tarpeen, sillä mökillä oli myös ystävien koira. Suomessa vielä melko harvinainen Viiriäiskoira on saksalainen metsästyskoira, jonka energia ja vauhti ovat vähintään samaa luokkaa kuin labradorin. Pikku karvaturri on vain kuukautta Nalaa nuorempi, joten ovat mukavasti suunnilleen samalla tasolla ja hyvää leikkiseuraa toisilleen.

Ja jottei päivä menisi pelkäksi leikiksi, tehtiin vähän töitäkin. Vesielementti piti tietysti heti käyttää hyödyksi ja Nala pääsi harjoittelemaan melko pitkiäkin vesinoutoja, jotka sujuivat moitteettomasti. Myös hieman linjaa harjoiteltiin, se kun Nalalla vaatii vielä hiomista.

Olin aiemmin miettinyt, että pitäisi päästä harjoittelemaan joskus myös veneen kanssa. Tämä toive toteutui tällä mökkireissulla ehkä hieman yllättäenkin. Mökiltä löytyi polkuvene ja tytär mankui ja vinkui miehet viemään hänet ajelulle. Koirat jäi rauhassa leikkimään rannalle. Jonkun aikaa merelle päin veneiltyään oli isäntä tajunnut vilkaista taaksepäin ja kukas se siellä polskuttikaan perässä? Nala oli päättänyt, että kunnon metsästyskumppani ei isäntää jätä. Eihän siinä muu auttanut kuin nostaa vesipeto veneeseen. Ei ollut moksiskaan veneestä tai veneeseen nostamisesta.

Keskikokoinen, pitkäkarvainen ja hyvin lihaksikas

ylösajava koira, jolla on jalo pää ja vahva luusto.

Riistat on ollut sulamassa, kuten edellisessä tekstissäni taisin jo lupailla ja tämän vauhdikkaan päivän päätteeksi otettiin kotona vielä riista-iltamat Nalalle.

Kani on Nalalle uusi tuttavuus eikä se ole koskaan jäljestänyt yhtään mitään. Nyt tehtiin ensimmäinen testijälki, jonka pituus oli arviolta noin 50m. Isäntä teki jäljen ja lähetyksen ja minä avustajan roolissani hiipailin hieman koiran perään vakoilemaan mitä se tekee. Nala lähti vauhdikkaasti jäljelle ja jäljesti suoraan, epäröimättä kanille. Nuuski hetken ja katseli ympärilleen. Teki pienen kierroksen tutkien mustikoiden kypsyysastetta ja palasi kanille. Tässä kohtaa tein varmaan virheen ja kannustavasti yritin huikata koiralle, että hieno! Nala ilmeisesti totesi, että ai ollankohan me mustikassa kun emäntäkin täällä hiiviskelee ja alkoi haahuilla pitkin mättäitä. Palasin raportoimaan ohjaajalle, joka lähti koiralle selittämään tehtävää uudestaan.

Pienen palaverin jälkeen tehtiin uusi jälki, jonka Nala suoritti ja tällä kertaa reippaasti otti kanin kauniiseen kanto-otteeseen ja kiikutti onnesta hihkuville ihmisilleen.

Loman jälkeen jaksaa painaa ylitöitä ja niinpä Nalalle tehtiin vielä muutama nouto variksilla, jotka palautettiin ammattimaisin ottein ohjaajalle. Riistaan totuttelun nimissä tehtiin myös pieni hakuruudun tyyppinen kotipihan pusikoissa, johon uutena tuttavuutena lisättiin myös yksi lokki. Lokki aiheutti Nalassa pientä varovaisuutta, olihan se sentään taas ihan uusi asia ymmärrettäväksi. Pienen perehdyttämisen jälkeen sekin kuitenkin nostettiin lopulta ylös ja palautettiin ohjaajalle.

Kaiken kaikkiaan arvioimme päivän onnistuneeksi. Yhtään tehtävää ei jätetty tekemättä, kaikkiin saatiin onnistunut suoritus. Riistaa saa käyttää ihan rauhassa vielä enemmän. Riistavietti on hyvä, mutta koira ei kuitenkaan kuumene ja kiihdy siitä liiaksi. Hieno päivä!

Treenikuulumisia Tokon tiimoilta

Nalalla on ollut lomaviikko viimeviikolla kotirintaman kiireiden ja sairastelujen takia. Lomailun jäljet on ollut

nähtävissä koirasta hyperaktiivisuutena sekä keskittymiskyvyn puutteina.

Hieman jännittäen lähdin eilen uusien tuttavien kanssa kimppatreeneihin ja koiralle uuteen paikkaankin. Meistä ei kumpikaan, koira tai emäntä, ole näitä kimppatreenejä ennen harrastanut joten tilanne oli meille hieman jännittävä siltäkin kannalta. Koska toko-kokeissa on paljon näitä yhteisliikkeitä, on niitä varmasti hyvä vähän treenatakin.

Myös yksin treenatessa minulla on ollut vähän vaikeuksia keksiä miten treenit kokoaisin kun kukaan ei ole sanomassa mitä tehdään ja kuinka monta toistoa. Vähän samoin kuin kotijumpissa kun ei ole vetäjää joka huutaa pirteänä, että jaksaa jaksaa vielä viisi toistoa!

Nalalla nuo kotikoiran perusliikkeet alkaa olla omasta mielestäni hallussa. Nämä perusliikkeet on mielestäni niitä, jotka jokaisen koiran tulee osata ja totella viipymättä, vaikka kyseessä olisi pelkkä sohvakoriste.

Paikallaoloa ja luoksetuloa on treenattu siitä asti kun koira tuli taloon ja koira pysyy paikallaan, vaikka taloon tulee vieraita tai itse menen piiloon.

Perusasentoa on viilattu ja se sujuu kyllä, joskin joskus tarvii korjata hieman jos jää vinoon.

Seuraaminen Nalalla on aivan alkutekijöissään, mutta se onkin tarkoitus treenata kunnolla ja askelkerrallaan huolella kuntoon. Nalasta tulee kuitenkin metsästys- ja kisakoira (ehkä), joten tokoseuraaminen saattaa olla vähän haasteellista.

Maahanmeno sujuu kyllä, mutta ilman käsiapua saa välillä käskeä kahdesti ja toteutus on hidasta ja kyselevää, joten siinä on petrattavaa.

Nala myös meinaa mennä maahan heti kun sen jättää paikalleen, mutta taisin keksiä siihen lääkkeen eilen. Palkkalelun vilauttaminen nosti vireystilaa heti muutaman pykälän ja Nala pysyi istumassa.

Olen pistänyt merkille, että Nala tylsistyy helposti tokossa ja maltillinen nostattaminen on varmaan muutenkin paikallaan. Se tosin myös kiihtyy nopeasti kuin urheiluauto ja sen nyt tietää miten siinä ajotaidottomalle käy.

Aivan uutena asiana tutustuimme nyt myös ruutuun, jonka ajatus taisi kyllä mennä niin ohjaajalta kuin koiraltakin vähän ohi. Tällä nyt ei meidän tapauksessa ole mikään kiire, mutta täytyy alkaa kysellä siitä vähän sitten ohjatuissa treeneissä. Meillä on onneksi ”valmentaja”, jonka kanssa tunnen puhuvani niin sanotusti samaa kieltä, joten saadaan kyllä tähänkin mysteeriin selvyys aikanaan.

Luulen, että tokoliikkeiden saralta alamme seuraavaksi harjoittelemaan liikkeestä pysäyttämistä. Periaatteessa Nala tämänkin tehtävän hahmottaa, mutta sitä ei ole varsinaisesti treenattu ja siinä on epäröintiä. Haluan tehdä pysähtymisestä nopean ja ehdottoman, joten aikomuksena on käyttää ainakin alussa liinaa ja avustajaa tässä treenissä. Tämä on ollut jo pidempään aikomuksena, mutta muu elämä on ollut vähän hektistä taas ja syönyt aikaa koiraharrastukselta.

Kimppatreenit sujuivat kuitenkin hyvin, eikä Nala ottanut häiriötä uusista treenikavereista juurikaan ja käyttäytyi muutenkin itselleen tyypillisen mallikelpoisesti puolivuotiaaksi pennuksi. Aivan hyvin pystyi treenaamaan vähän vanhempien ja edistyneempien koirien kanssa. Ainoa mihin ei menty mukaan oli ryhmäseuraaminen. Seuraamista on kuitenkin harjoiteltu vasta vähän ja matkat ja käännökset olisi ollut meille vielä vähän liikaa. Häiriötreeninä Nalalle näyttää nyt toimivan paremmin pikkulinnut ja tuulessa pyörivät roskat ja karvatollot. Koirat ja ihmiset ei sitä haittaa.

Seuraavaksi taidetaankin kaivaa variksen- ja kaninraatoja pakkasesta sulamaan ja isäntä pääsee treenaamaan riistoilla metsästysjuttujaan. Monipuolisuuden nimissä.

Muoks. Avustajan sitoutuessa aidanpystytysprojektiin, kokeiltiin Nalan kanssa liikkeestä pysäytystä heittäen lelua taaksepäin ja homma toimi niin hyvin etten taidakaan tarvita liinaa ja avustajaa tähän. Siis huikkasin luoksetulossa seis ja heitin koiralle kopin lelulla. Yritin heittää oikeastaan lelun Nalan taakse, mutta olen onnettoman huono heittäjä. Kiitos vaan vinkistä kasvattajan suunnalle Orimattilaan!